Johtajat ja työntekijät mukana ansiovertailussa
Oheisen pääjutun palkkaselvitys palkoista perustuu Tilastokeskuksen lukuihin yksityisten alojen palkoista vuodelta 2007. Tiedot on julkistettu syyskuussa.
Selvityksessä on verrattu säännöllisen työajan keskimääräisiä ansioita. Mukana ovat esimerkiksi säännöllisten sunnuntaitöiden ansiot, mutta eivät kertaluonteiset tulot, esimerkiksi ylitöistä saadut korvaukset eivätkä tulospalkkiot.
Mukana ryhmät
johtajista työntekijöihin
Selvityksessä on neljä ryhmää, jotka on jaoteltu koulutuksen mukaan. Rajat ryhmien välillä eivät ole selkeitä. Työntekijöissä on mukana myös työnjohtajia ja toimihenkilöitä. Asiantuntijat ovat usein alemman korkeakoulun käyneitä, ja osa asiantuntijoistakin on toimihenkilöitä.
Erityisasiantuntijoilla on puolestaan usein ylempi korkeakoulututkinto, mutta ei välttämättä. Johtajat puolestaan työskentelevät johtavissa asemissa. Mukana vertailussa eivät ole toimitusjohtajat.
Tilastokeskus on käyttänyt ammattiluokitusta, joka on karkeampi jaottelu kuin luokitus ammattien mukaan. Mukana eivät ole ammatit, jos niitä on Tilastokeskuksen luvuissa alle 30.













Kommentit (2)