Remonttiin Viron kautta
Rakennustarvikkeiden hintojen nousu on viime vuosina houkutellut monet rakentajat ja remontoijat pakettiauton kanssa Viroon. Parhaimmillaan sieltä saa remonttitarvikkeet kolmasosalla Suomen hinnoista.
Säästö esimerkiksi 200 neliön omakotitalon täysremontissa voi olla jopa 15 000 euroa.
Hintaerot kaventuvat kuitenkin koko ajan. Viron kuluttajahintojen nousuvauhti laukkaa yli yhdessätoista prosentissa, kun se Suomessa on neljän prosentin tasoa.
Remonttifirmat
mukana rallissa
Varsinkin pienet suomalaiset remonttifirmat ovat käyttäneet halpoja hintoja hyväkseen. Urakan hintaan sisällytetään usein rakennustarvikkeet, jotka urakoitsija hankkii sitten, mistä parhaiten taitaa, usein Virosta.
– Näkeehän niiden autoja laivalla. Tuskin ne sinnepäin mitään vievät, sanoo nurmijärveläinen Matti Karppinen, joka on hakenut rakennustarvikkeita Virosta jo useaan otteeseen.
Jotkut käyttävät hyväkseen Suomen ja Viron arvonlisäveron erotusta, jota ei tarvitse maksaa, jos ostaa tavaran yksityishenkilönä eikä firman piikkiin. Remontin teettäjä saattaakin tietämättään ostaa urakan mukana tällä tavalla puoliksi pimeästi hankittua tavaraa.
Remonttitarvikkeet
lomareissulta
Ehituse ABC
Espak
Looduskivi (erikoiskiviä, marmoria, luonnonkiveä)
Hansas Plaaditurg (laattoja)
Sveron (lattiamateriaaleja)
Lisäksi Suomessakin näkyvät ketjut kuten:
K-Rauta
Bauhaus
Matti Karppinen tekee vaimonsa kanssa Viroon pari kolme pakettiautomatkaa vuodessa. Reissut ovat yhdistettyjä loma- ja tarvikehakureissuja. Halvat rakennustarvikkeet hän käyttää talonsa remontointiin ja kesämökin rakentamiseen.
Viron-reissut alkoivat viiden vuoden takaisesta putkiremontista.
– Kun aloitin, hinnat olivat noin kolmekymmentä prosenttia Suomen hinnoista. Olin jo ehtinyt ostaa paljon Suomesta ja oikein harmitti, kun kuulin siitä, hän sanoo.
Rautakeskon tavarakaupasta vastaava johtaja Sakari Malka myöntää, että Viron markkinahintataso on Suomea matalampi.
– Baltian maissa on tietysti yleisesti alempi hintataso, mutta ei aivan kaikessa. Prosentuaalisesti merkittäviä, kymmenienkin prosenttien eroja on joissakin tuoteryhmissä, mutta brändituotteiden hinnat ovat aika lähellä Suomen hintoja, Malka sanoo.
Malkan mukaan halvempi tuote ei aina ole sama kuin Suomessa myytävä. Se voi esimerkiksi olla eri tehtaan valmistama.
Monet suomalaiset valmistajat markkinoivat tuotteitaan Virossa eri merkillä kuin Suomessa. Esimerkiksi Tikkurila myy maaleja Virossa myös Vivacolor-tuotemerkillä.
Halvinta on
sisustus
Etenkin sisustustarvikkeet kuten maalit, lakat, kaakelit ja tapetit ovat halpoja. Usein tuote on aivan sama kuin Suomessa myytävä. Esimerkiksi Tikkurilan oksalakkalitra maksaa Suomessa K-Raudassa noin 23 euroa, mutta Tallinnalaisesta Ehituse ABC:stä sen saa 11 eurolla.
Matti Karppinen sanoo nähneensä myös Suomessa myytäviä italialaisia putkitarvikkeita halvemmalla. Putkien, kuten muidenkin mittatuotteiden, kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä standardit voivat erota Suomessa käytettävistä.
Erikoistuotteita, esimerkiksi luonnonkiviä, parkettia, erikoiskaakeleita, tammilautaa tai vaikka poreammetta kannattaa katsastaa Virosta. Myös lvi-tuotteet kuten hanat ja altaat voivat olla edullisia.
Sen sijaan tehdasvalmisteiset ovet, koneet ja työkalut eivät välttämättä ole halvempia. Esimerkiksi Fiskarsin yleiskirveen hinta K-Raudassa on 34 euroa, mutta Espak-ketju Virossa myy sitä lähes 37 euron hintaan.
Varaa aikaa
ja opas
Pikavoittoja ei kannata odottaa. Kiertelyyn ja hintavertailuun on varattava aikaa mielellään päiviä. Parasta on, jos saa mukaan paikallisen oppaan, joka osaa näyttää paikallisten käyttämät kaupat ja avustaa kaupanteossa.
Parhaat hinnat pätevät kaupunkien ulkopuolella. Karppiset ovat jo pari kertaa suunnanneet sisämaahan Viljandiin, joka ei ole turistien suosiossa kuten Tallinna ja Pärnu. Tallinnassakin alennuksia saa keskustan ulkopuolelta.
Tinkimällä saa alennusta kuten Suomessakin. Vakioasiakas muistetaan, varsinkin, jos hän ostaa tavaraa auton täydeltä. EU-maiden välillä tavara liikkuu vapaasti.
– Sieltähän saa tuoda niin paljon kuin autoon mahtuu, niin kuin viinaakin, Karppinen toteaa.
Suuret määrät kannattaa laittaa rekan kyytiin. Virolaiset rakennustarvikeliikkeet järjestävät pyydettäessä rahtikuljetuksen, joka voi tulla halvemmaksi kuin useat laivareissut auton kanssa.














Kommentit (15)
Maalit alkaa olla samoissa hinnoissa. Samoin laminaatit. Tarjoukset on erikseen.
Olisiko pikkuhiljalleen muutoksen aika? Suomesta puuttuu kilpailu ja saunassa sovitut kartellihinnat ovat voimissaan.
Tikkurilan maalit oli toisella nimellä, mutta samoja maaleja. Väripaletit eri eli kannattaa ottaa ylimääräistä maalia, ettei pidä tehdä uutta reissuja parin maalilitran takia.
Taitaa olla nyt hinnat jo liian lähellä Suomen hintoja, jotta jaksais reissua uudestaan tehdä.
Eniten säästi:
-viemärit, viemäritarvikkeet
-altaat, hanat, pytyt
-LVI-asennustarvikkeet
-ilmastointitarvikkeet
-lämmöneristeet, monelaisia
-maalit, lakat, maalustarvikkeet
-naulat, ruuvit, kiinitystarvikkeet
-laatat, kiinnitys- ja saumausaineet
-lamput, hehkut, sähkötarvikkeet
-käsityökalut
-bensa, öljyt
(leivät, makkarat, juomat,tupakat)
-polkupyörät, kärryt
-kaikenlaiset tarvikkeet työkoneisiin
-koneiden ja autojen huollot(jopa merkki sellaiset)
-vesieristystarvikkeet
Kalliita olivat Virossa(ei ostettu):
-merkkityökoneet
-sohvat ja muut isommat kalusteet
-kattohuovat
-tiilet(rahdin takia olisi tullut kalliimaksi)
-ikkunat ja ovet
Tinkimällä sai vielä lisäalennuksia, kun osti paljon kerralla ja käytti asiakaskorttia.
Vihjeenä uteliaille: netissä on useamman virolaisen rakennustarvikeliikkeen hinnastotkin.