Digikuvat voivat tuhoutua muutamassa vuodessa

Digikuvat voivat tuhoutua muutamassa vuodessa
Kotitallentajia uhkaa pimeä aika, digital dark age. Digitaaliset tallenteet voivat kadota bittiavaruuteen jo muutamassa vuodessa. Katoamisvaarassa ovat esimerkiksi digikuvat.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Ari Kapanen
7.4.2008 19:10
Kommentit 100

Digitieto voi säilyä cd- ja dvd-levyillä vain muutaman vuoden. Suomen Kansallisarkiston kehittämispäällikön István Kecskemétin mukaan tutkimuksissa cd-levyjen kestoiäksi on saatu 3–320 vuotta.

Hänen arvionsa mukaan itse kotikoneella poltetut säilyvät huonoiten, sen sijaan teollisesti poltetut parhaiten.

– Polttamisen tekniikka on erilainen, ilmeisesti myös levyjen raaka-aineet ovat erilaisia.

Siihen, mikä on mitattu kestoikä, vaikuttaa myös, kuka on tutkinut.

– Kodak on antanut kestoiäksi yli 300 vuotta omille cd-levyilleen.

Yksi ongelma on, että formaatit muuttuvat. Lerppuasemat ovat jo kadonneet, ja korppuasemat ovat katoamassa. Aikanaan myös cd:t ja dvd:t väistyvät. Tuloaan tekee nyt tiheästi pakkaava laser- eli Blu-ray-tekniikka.

Kotitallettajan pitää muistaa siirtää tiedot esimerkiksi korpuilta cd-kiekoille, kun se on vielä mahdollista.

– Jonkun ajan päästä ei ole enää korppuasemia.

Valokuvia on tallennettu paljon cd- ja dvd-levyille ja/tai kotikoneen kovalevylle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kecskemét epäilee, että ihmiset eivät ole usein tehneet varmuuskopioita. Valokuvia voi kopioida vaikkapa cd-levyille ja ulkoisille kovalevyasemille.

– Varmuuskopiot pitäisi ottaa säännöllisesti.

Myös tietokoneella paperille tulostetut valokuvat säilyvät kirjavasti riippuen paperin ja värien laadusta. Tulostetut kuvat voivat alkaa rapistua jo muutamassa kuukaudessa.

Kecskemétin mukaan kuvat voivat säilyä yli sata vuotta, jos käyttää laadukkaita papereita ja värejä ja jos säilytysolot ovat hyvät.

Vanhat värivalokuvat haalistuvat, mutta ne ovat voineet säilyä kymmeniä vuosia.

– Digitaaliset tiedot ovat luettavissa tai eivät ole, välimuotoa ei ole.

Lisää Aiheesta
UutinenPaperikuvabuumi tuo valoa fotoalalle (28.7.2007 07:05)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (100)

Huono 0
Kotitallentajia uhkaa pimeä aika, digital dark age. Digitaaliset tallenteet voivat kadota bittiavaruuteen jo muutamassa vuodessa. Katoamisvaarassa ovat esimerkiksi digikuvat.
Taloussanomat
Huono 0
No eipä ne olemassa olevat korppuasemat mihinkään ole katoamassa. Varmasti onnistuisi kopiointi vielä 20 vuoden kuluttuakin, mutta ongelmana on vaan se etteivät ne levykkeet toimi enää silloin. Hyvä jos enää nytkään jos ovat muutamia vuosia jo maanneet jossain kellarissa.
EVO
Huono 0
Kopiota kopion päälle... sillee ne kuvat säilyy. Yleensä tärkeät kuvat tallennan kolmelle eri koneelle. Yleensä en polta DVD:lle, koska ne tuppaa "haihtumaan" tai naarmuuntuu sitten liian herkästi.

Ja sitten paperikuviksi tärkeimmät. Kaikki materiaali aikakaan mulla ei ole arkistoinnin arvoista.
Huono 0
Suurin ongelma levyjen kanssa on näkemäni mukaan käyttäjät. Varsinkin kirjaston musiikkilevyjä lainatessa huomaa, miten karseasti osa niitä käsittelee. Naarmuja ja sormenjälkiä on kaikkialla.

Lisäksi osalla tuntuu olevan käsitys, että levyjen paras säilytyspaikka on pöydännurkat ilman kotelointia. Huolellisella säilytyksellä pelastetaan jo paljon. Nykyisellä toiminnalla mielestäni ei tarvitse edes vielä lähteä miettimään mitään levyn kestoikää...
Trilogy
Huono 1
Tosimies kuvaa filmille. Varminta kauraa on itsekehitetty mv-filmi ja diapuolelta Kodachrome, jota sitakin viela saa. Ei tarvitse paivittaa muisteja ja muita joutavuuksia.

Pyorin taman paivan Colosseumilla, vaimo raahasi jalustaa ja meikalainen -57 Rolleiflexia, jossa hidas mv-filmi. Voi sita allistelyn maaraa. " I like your camera" How cute " Digitaalisukupolvi ei ole nakojaan moista nahnyt eika 10 vuoden paasta omia kuviaan.
Yka
Huono 1
Esim. ulkoinen kovalevy maksaa 100 eur / 500 GT. Tallentamalla kuvat kopioina kahdelle eri ulkosille asemille, on aika hyvä varmuus niiden säilymisestä. Tai mahdollisuudesta pelastaa jos toinen asema menee epäkuntoon. Ehjästä asemasta voi siirtää kuvat uuteen hankittuun ehjään asemaan. Jos vielä säilyttää kahta tallennusasemaa tarpeeksi kaukana toisistaan, voi vähentää riskiä asemiin kohdistuvista ulkoisista vahingoista.
Tietääkö kukaan parempaa tapaa ?
Ulkoinen kovalevy jos kuvat ovat tärkeitä
Huono 0
Niin ja viela: eilisessa Hesarissa oli Denise Bellonin kuvista kootun teoksen "Onnen maa, Suomi elokuussa -39" arvostelu. Kyseiset negat lòytyivat jostain laatikosta. Olisivatko nuo historialliset dokumentit sailyneet jollain CD:lla tms ?

Bellon kuvasi muuten Rolleiflexilla, kuten moni muukin aikalaisensa.
Yka
Huono 0
Ei olisi otsikosta voinut arvata, että uutisessa puhutaan myös lerpuista....
Blu-ray mahtaa olla myös vain väliaikiainen muutaman vuoden ajan kestävä formaatti...
*-*
Huono 0
Digikuvat voivat tuhoutua muutamassa vuodessa,tai sekunnissa tai sitten ne voi säilyä 1000 vuotta.
Tyhmää tehdä tälläisisiä voi voi voi voi juttuja.Kaikkea voi voi voi ja vielä kerran voi tapahtua,mutta digikuvan saa säilymään tarvittavan kauan varmuuskopioinnilla uppimalla sen intternettiin moneen eri paikkaan talteen.
Voi voi ja vielä kerran voi
Huono 0
Ulkoisten kovojen suurin ongelma on niiden elinikä. Se on huomattavasti lyhyempi kuin poltettavien medioiden asiallisesti säilytettynä.
nörde
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 19
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949