Pyramidihuijauksissa vastuu kansalaisilla
Pyramidihuijausten salamyhkäisyys tepsii hyvin. Tieto epämääräisistä, pyramidihuijaukseen perustuvista yhteisöistä ei useinkaan kantaudu viranomaisille asti – ennen kuin on liian myöhäistä.
Pyramidihuijausten alullepanijat ja niihin houkutellut ihmiset vaikenevat toiminnasta visusti. Kokoukset ja rekrytointitapahtumat pidetään suljettujen ovien takana eikä markkinointimateriaalia päädy juurikaan julkisuuteen.
Kuluttajavirasto, Rahoitustarkastus ja sisäministeriö vaikuttavat voimattomilta huijausten ennaltaehkäisyssä.
Silloin kun ihmiset ottavat yhteyttä viranomaisiin pyramidihuijauksilta vaikuttavien sijoituskohteiden kuten WinCapitan tiimoilta, jäljet pysähtyvät yleensä nopeasti.
– Luonteenomaista näille toimijoille on, että siellä ei ole sellaista tahoa, jolle kysymykset voisi osoittaa. Sieltä saattaa jokin informaatiopiste vastata, mutta taustahenkilöä ei löydy, sanoo lakimies Harri Hirvi Rahoitustarkastuksesta.
WinCapitan osalta Rahoitustarkastus ei ryhtynyt toimenpiteisiin, sillä se katsoi, ettei WinCapitan toiminta kuulu sen tontille. Laki sijoitustoimintaa tekevistä yhtiöistä koskee sijoituspalvelujen tarjoamista rahoitusvälinein, mutta Ratan mukaan WinCapitalla ei ollut sijoituspalvelua eikä rahoitusvälinettä.
Hirven mukaan nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella näyttää siltä, että WinCapitan toiminnassa rikollista on ollut ainoastaan pyramidimarkkinointi, jonka valvonta kuuluu sisäministeriölle. Harhaanjohtava markkinointi taas on kuluttajaviranomaisen heiniä.
Hirvi uskoo, että riskitietoisuus ja kuluttajien asenteisiin vaikuttaminen ovat ne keinot, joilla huijauksia tehokkaimmin estetään.
–Tehokkainta on viranomaisten ja lehdistön tehokas tiedottaminen asiasta. Huijauksia ei varmaan ehditä estää tulevaisuudessakaan valvonnalla, kun ne ilmestyvät nettiin ja ihmiset osallistuvat niihin aktiivisesti, Hirvi sanoo.
Myös Kuluttajaviraston ylitarkastaja Satu Toepfer suhtautuu pessimistisesti etukäteisvalvonnan toimivuuteen internetin aikakaudella.
– Sellaisia viranomaisresursseja ei ole, että nettiä voisi kattavasti haravoida, Toepfer sanoo.
Toepferin mukaan olennaista on, että kuluttajat tunnistaisivat huijausverkostojen mekanismit. Mustien listojen seuraaminen ei riitä, koska siinä vaiheessa, kun jonkin ongelmallisen verkoston nimi on kaikkien huulilla, on jo liian myöhäistä.
– Yksi meidän perusviestimme kuluttajille on, että jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös on liian hyvää ollakseen totta, Toepfer sanoo.
Kuluttajaviraston perustama Huijaussivusto pyrkii valistamaan kuluttajia ja antaa heille kanavan ilmiantojen ja epäilysten julkituomiseen mahdollisimman vaivattomasti ja luottamuksellisesti.
Signaaleja huijauksista pyritään keräämään myös viranomaisten välisellä yhteistyöllä, jota on tiivistetty perustamalla erityinen yhteistyöverkosto. Usein kun voi käydä niin, että kuluttajat ovat saman asian tiimoilta yhteydessä eri viranomaisiin. Myös EU-tasolla toimii huijausten ehkäisyä edistävä verkosto.














Kommentit (62)
Oliko kyseessä saivartelu vai onko Suomessa tilanne, että valuuttakaupalle ei ole valvontaviranomaista?
WinCapitaa on pyöritetty ulkomaisen palvelimen kautta. Sijoitussysteemiä pyörittäneet ovat ehkä osittain ulkomailla, mutta ovathan ns. sponsorit, jotka hankkivat uusia sijoittajia, myös osarikollisia. He saivat jokaisesta uudesta sijoittajasta 600 euroa tililleen eli osan 3000 euron sisäänpääsymaksusta. Aiemmin liittyneille maksettiin uusien sijoittajien sijoittamista rahoista voittoja, jotta sana leviäisi innostaen taas uusia mukaan.
Koska osa sijoittaneista suomalaisista sai usean vuoden ajan voittoja sijoituksilleen, on syytä epäillä, että 28 % pääomatulo voitoista on jäänyt maksamatta. Spnspreiden saamat houkuttelutulot ovat tulovaeron alaisia. Nämä verot perimällä voitaisiin nyt kattaa rikostutkinnan ja oikeusprosessin kuluja.
Niin kysymys kuuluu käytiinkö sitä valuuttakauppaa ylipäätään. Vai kerättiinkö vain rahat ja valuuttakauppa oli vain osa tarinaa.
Jos ei kaupaa käyty ei sitä voi valvoa.
Mihin virkavirheeseen viranomainen on syyllistynyt ? Toisaalta, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Jos yksityishenkilö on niin tyhmänrohkea, että lähtee mukaan näin helppoon huijaukseen, syyllinen näkyy vain peiliin katsomalla.
Mitä opimme: Ilmaisia lounaita ja helppoa rahaa ei ole.
Suomi on kummallinen maa, joka on täynnä helposti nenästä vedettäviä naiiveja hölmöjä. Mutta kun itse pitäsi omasta hölmöilystä kantaa vastuu, niin huudetaan pappia, poliisia, palokuntaa ja tuomaria apuun.