Nordea kauhistelee Sampo Pankin kertarysäystä
Sampo Pankin toista päivää jatkuvat verkkopalveluongelmat tekevät hallaa kaikille pankeille.
– Tämä epävarmuus ei ole hyväksi verkkopankkien luottamukselle yleensä. Varsinkin, jos ongelmat jatkuvat pitkään, ne syövät kaikkien uskottavuutta, pohtii Nordean kotitalousasiakkaista vastaava johtaja Jussi Mekkonen.
Mekkonen toivookin, että kilpailija saa palvelunsa kuntoon mahdollisimman pian.
Sampo Pankin tekemä kertarysäys tietojärjestelmän uudistuksessa kauhistuttaa pankkimiestä.
– Kyllä se tuntuu hurjalta. Järjestelmiin tulee testaamisen jälkeenkin aina virhetilanteita. Kun uudistetaan kaikki yhtä aikaa ja vielä verkkopankkikin – kyllä se aika hurja projekti on.
Kiukustuneiden Sampo Pankin asiakkaiden pankinvaihtouhkailut eivät ainakaan vielä näy Nordeassa, vaikka Nordean asiakaspalvelukeskus on Mekkosen mukaan saanut normaalia enemmän puheluita tällä viikolla. Yhden tai kahden päivän perusteella hän ei vielä puhu mistään isosta ryntäyksestä.
– Uskon, että kuluttajat osaavat tehdä itsenäisiä päätöksiä. Jos he kokevat, että nykyinen palveluntarjoaja ei pysty toimimaan tyydyttävästi, he hakevat muita ratkaisuja.
Mekkonen kuitenkin kieltää, että Nordea aikoisi erityisesti käyttää hyväkseen kilpailijan ahdinkoa asiakashankinnassa.
Nordea uudisti verkkopankkinsa reilut kaksi vuotta sitten. Muutos sujui kohtuullisen kivuttomasti. Henkilökunta pilotoi uudistusta, ja vähän kerrallaan uudistukseen otettiin mukaan uusia asiakasryhmiä. Ongelmat pysyivät Mekkosen mukaan pienessä piirissä ja niitä pystyttiin hallitsemaan.
– Niin pystyimme karsimaan kaikkein suurimmat ongelmat. Testaamisen jälkeenkin tulee aina ongelmia.














Kommentit (28)
Nordeallahan toi tietoturha on ollut retuperällä vuosia, ilman että sen eteen on tehty mitään parannuksia.
Kun lukee tälläisiä uutisia, niin on paljon helpompaa ymmärtää mistä Nordean omat toilailut mahtavat johtua.
Täytynee vielä miettiä pankin vaihtamista... :-)
että muutosprojektia ei TODENNETTAVASTI JA TOSIASIALLISESTI
ole pilotoitu riittävästi on paikallaan. Siinä on se kämmi.
Voi olla melko varma, että esimerkiksi palautuspolku
on olemassa, mutta eihän sillä ole enää mitään merkitystä.
Ei voi kuvitella paluuta vanhoihin järjestelmiin lainkaan.
Se paluu, jos siihen olisi päädytty, olisi tiedotettu jo
kiirastorstaina tai pitkäperjantaina.
Prosessivirhe on se, että liian iso kokonaisuus kerralla
ilman todellista palautuspolun käyttömahdollisuutta.