Viranomainen avasi huijaussivuston
Kuluttajavirasto on nyt koonnut kuluttajien tueksi verkkosivuilleen tietopaketin huijauksista. Sivuston kautta kuluttajat voivat myös kertoa viranomaisille kohtaamistaan huijaustapauksista.
Kuluttajat törmäävät verkossa yhä useammin erilaisiin huijausyrityksiin. Yhteistä niille on se, että kuluttajaa houkutellaan katteettomilla lupauksilla luovuttamaan vääriin käsiin rahansa, henkilötietonsa tai tili- ja luottokorttitietonsa.
Esimerkiksi WinCapita-nimisen sijoitussivuston epäillään huijanneen tuhansia suomalaisia. Kuluttajavirastoon asiasta on ollut yhteydessä kuitenkin vain neljä henkilöä.
Kuluttajaviranomainen painottaa, että huiputetuksi tulemista ei tarvitse nolostella. Huijarit ovat yleensä ammattilaisia, joilla on kytköksiä kansainväliseen talousrikollisuuteen.













Kommentit (17)
Ja katin kontit. WinClubin kaltaisiin pyramidihuijauksiin sekaantuvat henkilöt ovat yleensä täysin tietoisia pelin hengestä. He eivät myöskään ole yksiselitteisesti huijauksen uhreja, koska he myyvät ja mainostavat järjestelmää edelleen "ystävilleen" ja tuttavilleen siinä toivossa että pääsisivät rahastamaan heidän kustannuksellaan.
Puolestani he saavat hävetä korvat päästään, ja vetää johtopäätökset siitä mitä heiltä seuraavaksi odotetaan.
Todella noloa koko Sanoma-konsernille.
"If it doesn't sell, it's not creative" - David Ogilvy