Halpoja dollariostoksia saa kohta tuoda tuplasti
Verottoman ja tullittoman tuonnin rajat muuttuvat koko Euroopan unionin alueella joulukuun alussa.
Uuden direktiivin mukaan lento- tai meriteitse unionin ulkopuolelta saapuva matkustaja saa tuoda mukanaan 430 euron arvosta tuotteita. Maitse saapuva matkustaja saa tuoda 300 euron arvosta tuotteita.
Dollarin nykyisellä kurssilla tämä tarkoittaa noin 670:n ja 470 dollarin ostoksia.
Tiukka 175 euron rajoitus verottomalle tuonnille on ollut voimassa koko unionin alueella. Suomi joutui laskemaan omaa rajaansa liittyessään unioniin.
Arvoperusteisen verottomuusrajan korotuksen lisäksi alkoholijuomien verottomat tuontimäärät muuttuvat. Uutta on, että joulukuussa matkustaja saa tuoda unionin ulkopuolelta neljä litraa mietoja viinejä nykyisen kahden litran sijaan.
Väkevien viinojen tuontimäärä säilyy ennallaan yhdessä litrassa. Aperitiivejä tai kuohuviinejä saa tuoda edelleen yhden litran. Suomessa jo voimassa ollut erikoissääntö 16 olutlitran verottomasta tuonnista tulee voimaan nyt koko unionin alueelle, kertoo Alasalmi.
Alkoholi- ja tupakkatuotteita ei lasketa mukaan nykyiseenkään arvorajaan eli 175 euroon.
Aikaisemmat määrärajoitukset hajuvesien, tupakan ja teen tuonnista poistuvat. Niiden hankinta-arvon tulee silti mahtua uusiin arvorajoihin. Tupakkatuotteiden tuontimäärät säilyvät ennallaan.
Asia on käytännössä jo hyväksytty. Päätös odottaa enää seuraavaa ministerineuvoston kokousta.
– Direktiivi on hyväksytty EU:ssa jo joulukuussa. Se jäi odottamaan tulliasetusta, joka hyväksyttiin perjantaina. Mahdollisesti jo maanantaina asia menee seuraavaan neuvoston kokoukseen, kertoo tulliyksikön päällikkö, finanssineuvos Sakari Alasalmi valtiovarainministeriöstä Taloussanomille.
Määrärajoituksista keskusteltiin Alasalmen mukaan kiivaasti neuvoston työryhmissä. Aloite rajojen nostamisesta tuli Britanniasta. Se vaati lähes 1300 euron verotonta tuontia. Komission oma ehdotus oli noin 500 euroa. Unionin uudet, matalatuloiset jäsenmaat vastustivat korotusta ankarasti.
– Asiasta oli aikamoinen kädenväätön Euroopan unionin komission sisällä. Tämä ratkaisu on kompromissi, summaa Alasalmi.
Tällä hetkellä matkustaja saa tuoda toisesta EU-maasta hankkimiaan tuotteita omaan käyttöönsä verotta ilman määrärajoituksia.
Unionin ulkopuolelta, esimerkiksi Yhdysvalloista tai Thaimaasta, matkustaja saa nyt tuoda tuotteita henkilökohtaiseen käyttöön verotta ja tullitta enintään 175 euron arvosta.














Kommentit (16)
Suomen tullilla on rajat alkoholin tuonnille EU-alueelta.
Mitkä ne litra-ja prosenttikohtaisesti ovat, sitä ei tietysti missään virallisesti ilmoiteta.
Kansa halutaan pitää pelossa ja epävarmuudessa, vanhan tsaristisen perinteen mukaan.
Mitkä ne litra-ja prosenttikohtaisesti ovat, sitä ei tietysti missään virallisesti ilmoiteta.
Säälittävää tämä suomalaisten viinan hinnasta valittaminen ja halvan viinan perässä juokseminen. Eikö ihmisillä ole parempaa tekemistä kuin ryyppääminen? Silloin kannattaisi tutkituttaa pääkoppansa. Ei viina työtätekevälle liikaa maksa.
Sarjassamme maailman turhimmat lait.
Mitkä ne litra-ja prosenttikohtaisesti ovat, sitä ei tietysti missään virallisesti ilmoiteta.
Kansa halutaan pitää pelossa ja epävarmuudessa, vanhan tsaristisen perinteen mukaan."
Missä ihmeen pelossa ja epävarmuudessa? Ei tulisi mieleenikään tuoda mitään alkoholia tai vastaavaa, vaikka olisi ilmaista.
Mitkä ne litra-ja prosenttikohtaisesti ovat, sitä ei tietysti missään virallisesti ilmoiteta.
Kansa halutaan pitää pelossa ja epävarmuudessa, vanhan tsaristisen perinteen mukaan."
Missä ihmeen pelossa ja epävarmuudessa? Ei tulisi mieleenikään tuoda mitään alkoholia tai vastaavaa, vaikka olisi ilmaista.
Voi hellanduudeli, kyllä asiat ovat nyt varmasti reilassa, kun Sinun ei tulisi mieleesikään tuoda viinaa tai mitään vastaavaa.