Millaista olisi elämä vähemmän velkaisena?
Mielipiteet siitä, kannattaako ylimääräiset rahat laittaa asuntolainan lyhentämiseen, vaihtelevat.
Velkaongelmaisia auttavan Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola pitää ajatusta järkevänä, koska kukaan ei voi tietää, miten korot ja omat tulot kehittyvät. Hän arvioi, että mitä vähemmän on velkaa, sitä helpompi on elää, vaikka tulisikin taloudellista takapakkia.
– Jos rahat riittävät, velat kannattaa vain maksaa pois ja käyttää säästynyttä rahaa myöhemmin elämiseen, sanoo Veikkola.
Hän suosittelee, että jokainen kuitenkin miettii oman tilanteensa ja ottaa huomioon verovaikutukset. Myös Osuuspankkikeskuksen pääekonomisti Timo Lindholm kannattaa eri vaihtoehtojen ja oman rahatilanteen puntarointia.
Ylimääräisten lainaerien maksu ei ole kovin yleistä eikä Lindholm yllytä siihen. Hän kuitenkin toteaa, että kaikkien ei tarvitse tehdä samalla tavalla.
Korot ovat kääntyneet laskuun. Täten korkotilanne ei Lindholmin mielestä erityisesti puolla asuntolainan lyhentämisen jouduttamista. Hän kerryttäisi puskureita pahan päivän varalle säästämällä ja sijoittamalla.
– Jos vaikkapa 150 000 euron lainaa lyhennetään 30 000 eurolla, onko säästö korkomenoissa sen arvoinen? Jos lainan kanssa joutuu vaikeuksiin, on aika yhdentekevää, onko velkaa jäljellä 150 000 vai 120 000 euroa, Lindholm sanoo.
Hänestä velallisen on myös hyvä ottaa huomioon, aikooko myöhemmin vaihtaa kotia.
– Jos uuden kodin joutuu rahoittamaan lainalla, onko syytä maksaa lainaa kovasti välillä pois, jos joka tapauksessa pysyy asuntovelallisena vielä 20 vuotta?
Vaikka pankki suosittelisi mitä tahansa, jokainen voi päättää itse, millainen velallinen tahtoo olla ja mikä itselle on tärkeää: haluaako säästää korkomenoissa vai pitääkö muita kohteita asuntolainaa parempina rahojensa sijoituspaikkoina.
Yksi asia on varma: asuntolaina on markkinoiden halvinta lainaa. Sitä ei kannata maksaa ennenaikaisesti pois ja ottaa esimerkiksi kulutusluottoa.















Kommentit (14)
Jokainen voi säädellä touhuilujaan.
Huonohan se on yhteiskunnan kannalta koska se hidastaa entisestään kehitystä, mutta jos apua ei mistään saa, niin pitää valita oma elämä tai yhteiskunta. Mulle ainakin on tämä yksi oma elämä sen verran tärkeää, että ei ikinä enää velkahirteen.
Mitä kurjimmaksi kenties sukeutuu velkaisen taloudellinen tilanne silloin, jos hän joutuu turvautumaan viimesijaiseen sosiaalietuuteen eli toimeentulotukeen. Sosiaalitoimistossa ei näet pääsääntöisesti hyväksytä menoina velkojen hoitamisesta aiheutuvia kustannuksia. Toki velkojat voivat tulla velallista vastaan tällaisissa kriisitilanteissa esimerkiksi maksuvapaakuukausia myöntäen mutta tuskin hyvänhyvyyttään: korko juoksee koko ajan kasvattaen jäljellä olevan velan määrää. Tällaiseen jamaan päätyneen velallisen tuloisien ajanjaksojen kestässä suorittama maksukertymä tavallaan hupenee, kun hänen maksukykynsä haihtuu ja rästiin jäävät korot hivuttavat velkaa yhä suuremmaksi.
suomen laki on suuri VIKAAN!
Suomessa PANKIT ovat rosvojat kuin herranmiehen mafiaa!
Mukava tunne. Ostat mitä hyvänsä ja aina jää silti rahaa itsellekin.