Silmälaseista maksetaan jo yli 350 euroa

Hinnat vaihtelevat linssien tehon mukaan. Yksitehosilmälasien verollinen keskihinta viime vuonna oli tutkimukseen osallistuneissa liikkeissä 254 euroa, kaksiteholasien 367 euroa ja moniteholasien keskihinta oli 506 euroa.
Tutkimukseen vastasi 330 optikkoliikettä Silmäoptikkojen Liiton 750 jäsenliikkeestä.
– Tutkimukseen osallistuneet liikkeet kattoivat 60 prosenttia alan liikevaihdosta. Se tarkoittaa noin puolta miljoonaa silmälasiparia, kun Suomessa myydään vuodessa yhteensä noin 830 000 silmälasit, sanoo toimitusjohtaja Ilkka Liukkonen Suomen Silmäoptikkojen Liitosta.
– Mukana oli keskimääräistä isompia ja aktiivisempia liikkeitä.
Hintojen nousu vastaa Liukkosen mukaan yleistä talouskehitystä ja inflaatiota. Vuosina 2004–2006 sekä yksiteho- että moniteholasien verollinen hintataso on noussut yhteensä kolme prosenttia.
– Vuodessa nousu on ollut 1,5 prosenttia, Liukkonen sanoo.
Myydyistä laseista kalliimpien moniteholasien osuus kasvaa kuitenkin koko ajan, kun väestö ikääntyy. Yhä useampi kuluttaja valitsee käyttöönsä moniteholasit, joilla näkee vaivatta sekä kauas että lähelle. Tästä syystä kaikkien silmälasien keskihinta on viimeisen kahden vuoden aikana noussut seitsemän prosenttia.
Viime vuonna yksiteholasien osuus oli 59 prosenttia, kaksitehojen viisi prosenttia ja moniteholasien 36 prosenttia myydyistä silmälaseista. Edellisen kahden vuoden aikana yksiteholasien osuus väheni kuusi prosenttia ja moniteholasien lisääntyi 16 prosenttia.
Tutkimus selvitti myös, kuinka paljon maksavat silmälasit, jotka myydään niin sanotulla alkaen-hinnalla.
Vastaajaliikkeet ilmoittivat, mikä on liikkeen halvin tarjous sisältäen ”arkikehykset”, peruslinssit ilman lisäkäsittelyjä, valmistustyön sekä 22 prosentin arvonlisäveron. Tällaiset lasit maksoivat tutkimuksessa keskimäärin 72 euroa.
Suomessa silmälasien hintaa nostaa 22 prosentin arvonlisävero. Muualla Euroopassa lasien arvonlisävero on keskimäärin 16,3 prosenttia. Silmäoptikkojen Liiton mukaan Suomen hinnat ovat kansainvälisissä vertailuissa kuitenkin olleet samalla tasolla kuin Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.
Taloustutkimuksen Silmälasien käyttö Suomessa 2007 -selvityksen mukaan silmälaseja käyttää Suomessa kaksi kolmasosaa 15 vuotta täyttäneistä. Naisista laseja käyttää 71 prosenttia ja miehistä 63 prosenttia.














Kommentit (30)
Esim kehykset, jotka maksavat myyjäliikkeelle 20¬
Hinta lasketaan seuraavasti:
20¬ kehykset+ katevaraus rippuen kehysmerkistä 15¬-35¬
Saatu hinta kerrotaan myyntikatteella 1.5-3.0 rippuen jälleen kehysmerkistä.
tuloksena sisäänosto hinnalla 20¬ kehykset maksavat asiakkaalle:
Linssit = 30¬
Katevaraus= +15-35¬
Myyntikate = kerrotaan hinta 1.5-3.0
Asiakashinta= 20+35*3 = 165¬
Samaa laskukaavaa sovelletaan linssien kanssa.
Linssit 30¬
Katevaraus 15-35¬
Myyntikate= kerrotaan hinta 1.5-3.0
Asiakashinta= 30+35*3 = 195¬
Kehykset ja linssit yhteensä: 360¬
Esimerkit ovat suuntaa antavia, mutta laskukaavat ovat käytössä monissa eri silmälasiliikkeissä.
Onneksi mm. www.favoptic.com on rantautunut suomeen samalla aiheuttaen kilpailua perinteisten optikkoliikkeiden kanssa.
Lisäksi kalliit liikepaikat + mainonta nostaa rillien hintaa yläsfääreihin.
eikä kaikki kaikki kerkeä bangokiin asti ostamaan silmälaseja....jonne ilmeisesti on nykyisin ilmaista matkustaa?!
koittakaa ostaa pelkät linssit optikolta, ulkomailta tuotuihin kehyksiin niin kummasti hinta on korkeampi kuin linssit+kehykset suomalaisesta liikkeestä...
MAKSO MITÄ MAKSO ostettavahan ne on, mutta on se kiva silti hinnasta valittaa!!!
Olen siis samaa mieltä, että Suomessa lasit ovat liian kalliita, mutta täytyy ihmisille kunnon palkka maksaa. Olen valmis maksamaan laseistani joitakin satoja, jos sillä saa kestävää laatua ympäristön kunnioittaen ja ilman ihmisriistoa.