Suorituspaineet ahdistavat etätyössä

Suorituspaineet ahdistavat etätyössä
Kotona tehtävä etätyö voi helpottaa arkea, mutta aiheuttaa samalla suorituspaineita.
Säännöllinen etätyöskentely kotona voi helpottaa arjen juoksua ja tarjota keskittymisrauhaa työtehtäviin, jotka sitä vaativat. Psykologi Camilla Kylinin mukaan etätyössä on kuitenkin muuan haaste: itselle ja muille on vakuuteltava, että kotonakin voi ihan oikeasti tehdä töitä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Digitoday
14.9.2007 20:34
Kommentit 0

Camilla Kylinin etätyötä käsittelevä väitöskirja tarkastettiin Tukholman yliopistossa perjantaina.

Ajan ja paikan suhteen joustava työ voivat auttaa tasapainoilussa työn ja vapaa-ajan vaatimusten kanssa. Toisaalta taas työpaikan ja kodin välisen raja-aidan murtava etätyöskentely voi johtaa suorituspaineisiin. Monet joutuvat etsimään etätyölleen hyväksyntää, viestii tuore ruotsalaistutkimus.

– Rakenteen ja rajanvedon tärkeys korostuu, osin järjestyksen luomiseksi ja osin siksi, että etätyö on jotenkin legitimoitava, sekä myös siksi, että työpäivän jälkeen kotia käytetään rentoutumiseen, toteaa etätyöläisten arkeen väitöstutkimuksessaan perehtynyt Kylin.

Tutkimuksen mukaan joustavassa työskentelyssä ongelmana ei ole niinkään se, että harrastukset haittaisivat työtä, vaan se, että työ tunkeutuu yksityiselämään.

Tutkimukseen osallistuneet tekivät etätyötä noin päivän viikossa. Monet heistä kokivat, että työyhteisö suhtautui heihin epäluuloisesti siksi, että kotia ei mielletty yhtä hyväksi työympäristöksi kuin varsinaista työpaikkaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kylinin mukaan monet etätyötä säännöllisesti tekevät pyrkivät kohottamaan etätyöskentelyn profiilia esimerkiksi korostamalla eri yhteyksissä, että he eivät työpaikalta poissa ollessaan vain "ole kotona" vaan "työskentelevät kotona".

Tutkimuksesta päätellen kodista voi joskus tulla suoranainen näytön paikka. Rentoutuminen ja töistä irrottautuminen vaikeutuvat juuri ajan ja paikan suhteen joustavassa työssä, mikäli työntekijä pyrkii olemaan mahdollisimman tehokas ja vakuuttamaan tästä niin itsensä kuin työtoverinsakin.

Lisää Aiheesta
UutinenEtätyön suosio lopahti (6.11.2007 06:01)
UutinenEtätyötä pitäisi tukea (16.8.2007 19:02)
UutinenEtätyöläinen nauttii elämästä (14.4.2007 14:59)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Milano
Selkeää ja poutaa 23
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949