Kirjaudu ▼
 

Harvesterimies uskoo Tero Pitkämäkeen

Harvesterimies uskoo Tero Pitkämäkeen
– Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki sopii metsäkonevalmistaja Ponsselle, sanoo toimitusjohtaja Arto Tiitinen.
Osakan mitalitoivossa on samoja piirteitä kuin hyvässä harvesterinkuljettajassa
Sirkku Taponen
19.8.2007 07:57
1

Metsäkonevalmistaja Ponsse on tehnyt yhteistyötä keihäänheittäjä Tero Pitkämäen kanssa kesästä 2005. Yritys bongasi nuoren urheilijan hyvissä ajoin, sillä vuotta aiemmin Pitkämäki oli voittanut SM-kultaa. Pääsponsori näkyy Pitkämäen paidassa ainakin Pekingin olympialaisiin vuoteen 2008 asti.

Miksi sponsoroitte Tero Pitkämäkeä, Ponssen toimitusjohtaja Arto Tiitinen? 

– Tero Pitkämäki sopii strategiaamme ja tuotteisiimme. Tero on yksilösuorittaja, joka tähtää oman suorituksensa parantamiseen. Hän on itse kouluttautunut uralleen ja on nyt maailman huippuheittäjiä.

– Harvesterin ajaminen on yksilölaji kuten keihäänheittokin. Kuljettaja kehittää itseään koko ajan ja tekee itsenäisiä päätöksiä työssään.

Ponsse sponsoroi yksilölajeja, eikö se ole vähän riskaabelia? Moni yritys tukee nykyisin esimerkiksi nuorisourheilua. 

– Emme koe sitä ongelmana. Täytyy tuntea hyvin kumppani, jonka kanssa tehdään töitä.

– Teron tunnemme hyvin. Hän käy toimintatapaamme. Asiakaskuntamme on helppo samaistua häneen.

Mitä saatte suurimman mitalitoivomme Pitkämäen sponsoroinnista Osakassa?

– Tero tulee olemaan paljon julkisuudessa. Brändin näkyvyys on tärkeää alallamme. Meillä on tietysti optio sponsoroinnin jatkosta Teron kanssa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kuinka paljon Pitkämäen sponsorointi nappaa markkinointibudjetistanne?

– No, me emme ole niitä lukuja julkaisseet ollenkaan.

– Sponsoroimme myös ralliautoilija Mikko Hirvosta. Tänä vuonna järjestimme jo Euroopan roadshown, jossa meillä oli hakkuunäytöksiä 13 maassa.

– Tero on ollut mukana muutamissa asiakastapahtumissa, riippuen siitä, miten ne ovat sopineet hänen kilpailuohjelmaansa. Kilpailu ja harjoittelu ovat kuitenkin ykkösasia.

Menettekö Japaniin kisoihin? 

- Meillä ei ole aktiivista toimintaa Japanissa, joten emme mene paikan päälle seuraamaan kisoja. Telkkarista kyllä seuraamme Teron menestystä. Katsotaan sitten miten Osakassa käy ja mitä sen jälkeen tehdään.

Yleisurheilun MM-kisat Japanin Osakassa 25.8–2.9.2007

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (1)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tämä oli 75,000 euron soppari, jossa mahdollisuus 10, 25, 50 tuhannen eken boonuksiin jos Osakassa natsaa...
Insider 19.8.2007 17:45
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?