Oma harrastus on elämän valopilkku

Työväenopiston aukeaminen on varma syksyn merkki. Itsensä sivistämiseen on tarjolla laaja skaala opiskeluaineita somalin kielestä savitöihin.
Omien taitojen kehittäminen sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen puhuttaa yhä useampaa työikäistä. Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtava rehtori Taina Törmä kannustaa rohkeasti kokeilemaan uutta.
Monet valittelevat ainaista kiirettään. Miten itsensä saisi työpäivän jälkeen liikkeelle?
– Jos on vain kiire ja kiire, niin silloin täytyy hidastaa. Istuu alas viideksi minuutiksi ja miettii mikä itselle on tärkeää. Kysymyksen voi laittaa päälaelleen ja ajatella niin päin, että monelle harrastus auttaa työssä jaksamiseen. Se on elämän ilopilkku. Sitä voi aloittaa vaikka viikonloppukurssista. Pienikin on parempi kuin ei mitään. Useinhan käy niin, että harrastus imee mukanaan.
Miksi itsensä kehittäminen ja uusien taitojen oppiminen on niin tärkeää?
– Olen miettinyt lehtiä lukiessani, kuinka maailma on nykyisin niin sekava paikka. Samalla sivulla voi olla mainoksia, ikäviä sotauutisia ja toisaalta taas talouskasvua. Se, että pystyy olemaan tässä maailmassa ja omassa elämässään läsnä, vaatii opiskelua ja oppimista. Nykyisin tarvitaan hyvin monenlaisia taitoja.
Miten pysyt itse virkeänä?
– Vapaa-aikaakin on (naurua). Liikun ja luen paljon. Eli hyvin klassiset harrastukset. Pidän luonnossa liikkumisesta ja omat tyttöni pitävät minut myös virkeänä.
Mille työväenopiston kurssille osallistuit itse viimeksi?
– Toukokuussa sinkkujen salsa-kurssille. Kauhean upeaa vastapainoa työlle. Olen sellainen flow-liikkuja: liikun hikeen asti niin, että tulee hyvä mieli. Eli ei mitään sykemittari-liikuntaa.
Mistä löydät vinkkejä tulevaan opetustarjontaan?
– Tämä on sellainen hiljaisen tiedon kenttä. Meillä on oltava töissä ihmisiä, joilla on aikaa. Opettajilla on ohjelmassa suunnittelua ja opetusta, mikä on valtavan tärkeää. Tietoa tulee paljon opiskelijoilta, joiden reaktioista näkyy, mitä he pitävät tärkeänä.
Mikä on tämän syksyn suosikkiharrastus?
– Ruuanlaittokurssit ovat olleet hyvin suosittuja, mikä varmasti jatkuu. Ruuanlaitossa saa tehdä ja kokea yhdessä. Kielet ovat myös edelleen hyvin kysyttyjä. Meillä on 21 kieltä valikoimassamme. Näistä espanja ja englanti ovat suosituimmat. Espanja etenkin, mikä varmasti liittyy vallalla olevaan latino-buumiin.
Ohjelmistossanne on kursseja myös maahanmuuttajille ja monikulttuurisuus näkyy muutenkin eri teemoissa. Kuinka tärkeänä pidät työväenopiston roolia maahanmuuttajien integroitumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan?
– Meillä on olemassa maahanmuuttaja-ohjelma sekä suomen kielen opintoja. Kun opiskelija alkaa hallita kieltä paremmin, hänet ohjataan tavallisille kursseille. Opistossa tutustuu kantasuomalaisiin ja mukana tulee myös yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa. Ideana työväenopistolla on, että olemme lähellä ihmisiä ja tänne tulemisen kynnys pysyisi matalana.
– Itse maaltamuuttajana, Tampereelta vuosi sitten Helsinkiin tulleena, muistuttaisin myös maan sisällä muuttaneiden tarpeista juurtua uuteen asuinpaikkaansa. Toimimme kotouttajina myös maassamuuttajille.
Ilmoittautuminen Helsingin suomenkieliseen työväenopistoon porrastetusti 23.8. saakka.









