Paperikuvabuumi tuo valoa fotoalalle

Paperikuvabuumi tuo valoa fotoalalle
Perinteinen paperikuva tekee uutta läpimurtoa. Kuluttajat kyllästyivät kotitietokoneiden kuvaviidakkoon ja cd-levypinoihin. Fotoliikkeille kuluttajien trendimuutos on elintärkeä piristysruiske.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Timo Sormunen
28.7.2007 07:05
Kommentit 7

Paperikuva tekee uutta tulemistaan, vaikka sille ennustettiin vielä muutama vuosi sitten liki varmaa kuolemaa filmikameroiden mukana. Monissa valokuvakehittämöissä jo puolet kaikista paperikuvista tehdään digikuvista, ja volyymit vain kasvavat.

Keravalla Suomen pääpaikkaansa pitävän Ifi Oy:n markkinointijohtajan Kirsi-Marja Sallan mukaan taitekohta osui meikäläisillä fotomarkkinoilla viime vuoteen. Länsinaapurissa Ruotsissa siitä oli ollut viitteitä jo aiemmin.

Taustalla ovat olleet paitsi aiempaa helpommat nettikuvapalvelut myös kuluttajien kyllästyminen kotitietokoneiden kuvaviidakkoon ja kasvaviin cd-levypinoihin. Kotiin hankittujen monitoimitulostinten käyttö on sekin monille konstikasta. Lisäharmeina ovat sekalainen tulostuslaatu ja kalliit, mutta nopeasti tyhjenevät väripatruunat.

– Varsinkin naiset arvostavat vaivattomuutta ja haluavat valokuvat paperille. Miehet ovat uskoneet enemmän sähköiseen kuvaan, toteaa Salla.

Jotain asennemuutoksesta kertoo sekin, että Ifin aiemmin tarjoama serveripalvelu on lopetettu. Tähän palveluun saattoi lähettää arkistoitavaksi omia digikuvia.

– Käyttäjiä oli yksinkertaisesti liian vähän, Salla tunnustaa.

Pääkaupunkiseudulla viittä liikettä pyörittävän Fotoyks-ketjun toimialajohtajalla Lasse Heermanilla on muutoksista sama tuntuma. Kuluttajat ja varsinkin naiset ovat löytäneet uudelleen perinteisen paperikuvan.

– Oikeastaan naiset elättävät nyt koko valokuvausalaa. Miehiä kiinnostavat enemmän kamerat, hän naurahtaa.

Ifi on alansa suurin toimija Suomessa. Keravalla valmistuu vuosittain noin 100 miljoonaa paperikuvaa. Niistä jo noin puolet on digipohjaisia. Suhdeluku on Heermanin mukaan samaa luokkaa myös Fotoyks-liikkeissä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusien, pelkästään nettipalvelujen varassa toimivien yrittäjien ansiosta alan kilpailu on kiristynyt. Se näkyy katteissa, jotka ovat hintojen pudotessa kaventuneet jatkuvasti. Digikuvan kehittäminen paperikuvaksi maksaa halvimmillaan noin 10 senttiä kappaleelta.

Fotokauppiaille tämä on Heermanin mukaan vaikea yhtälö. Henkilöstökulut nousevat jatkuvasti ja alan uusin tekniikka, jota on päivitettävä ahkerasti, on kallista. Aukon paikkaajina ovat kuitenkin isommat volyymit ja laajentuva tuotekirjo.

– Aiemmin kehitettiin yksi 24- tai 36-kuvainen filmi kerrallaan. Nyt kuvia tilataan helposti yli sata kerrallaan, joskus jopa tuhat. Lisäksi tulevat kuvakirjat, paidat ja mukit, joissa on jokin oma kuva, listaa Heerman.

Fotoalan tulevaisuus näyttääkin nyt selvästi valoisammalta kuin vielä muutama vuosi sitten.

Digikamera löytyy jo suurimmalta osalta kotitalouksista ja uusi tekniikka rohkaisee kuvaamaan entistä vapaammin, kun epäonnistuneet otokset voi tuhota saman tien.

– Kyllä tähän paperikuvatrendiin on uskottu meillä jo pidemmän aikaa. Siksi siihen on myös investoitu, toteaa Salla.

– Aina riittää asiakkaita, jotka haluavat sähköpostin tai nettikaupan lisäksi myös henkilökohtaista kuvapalvelua, sanoo ketjunsa maltilliseen kasvuun uskova Heerman.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Perinteinen paperikuva tekee uutta läpimurtoa. Kuluttajat kyllästyivät kotitietokoneiden kuvaviidakkoon ja cd-levypinoihin. Fotoliikkeille kuluttajien trendimuutos on elintärkeä piristysruiske.
Taloussanomat
Huono 0
Onneksi olemme menossa oikeaan suuntaan.
Lauri Salmari
Huono 0
En yhtään ihmettele. Jostain syystä koneella olevat kuvat eivät ole sama asia. Aina pitäs kone käynnistää kun haluaa katsella kuvia, ja vieraiden käydessä on typerää että koko ihmisjoukko istuu koneen ääressä nauramassa, sen kun tekee mieluummin olkkarin sohvalla seurustellen. Toisekseen, CD levyjen lukeminen ja niiltä kuvien selaaminen on jopa 4 kertaa hitaampaa kuin jos se pinkka on kädessä ihan oikeina kuvina. Oma CD-asemani ainakin miettii ja lataa välillä liiankin kauan (4 sekuntia on liikaa jo).

Joo, ei ole paperin voittanutta. Pahoin pelkään että sähköinen toimistokin jää täysin tulematta, on hienoa että lomakkeet sun muut voi täytellä ja lähettää sitten vastaanottajalle sähköisesti, mutta kopion ottaa mielelleen itselleen paperisena. Koneella on muutenkin jo niin paljon tavaraa, että se pari mappia jotka lojuvat jossain hyllyssä ja joissa on kaikki sopimukset jne on huomattava helpotus. Eipähän tarvitse huolehtia jatkuvista varmuuskopioistakaan.
Porkkanan purija
Huono 0
Paperikuva myös säilyy 50 vouden päästäkin. Löytyykö vielä 50 vuoden päästä lukulaitetta, jolla voidaan lukea cd-romppua? Lerppu ja korppu olivat aikoinaan kovin yleisiä, mutta jo nykyään korppuasema on kiven alla ja lerpun luku melkein mahdottomuus.
Jukka
Huono 0
Mitä sillä on väliä löytyykö 50 vuoden päästä joku lukulaite. Siinä vaiheessa kun cd-formaatti on menossa vanhaksi niin ei se nyt kovinkaan vaikeeta ole siirtää kuvia cd:ltä uudelle medialle.

itkua itkua itkua itkua itkua
voi jukkaa
Huono 0
Ei varmaan ole kyse siitä, miten helposti saa siirrettyä kuvat uuteen formaattiin. Kyse taitaa olla lähinnä "vaivannäöstä" uuteen formaattiin siirryttäessä. Ei kai paperivalokuvia tarvitse kopioida kopiokoneella, jos hankkii uuden albumin? Olipas urpo kommentti, anteeksi.
historiallinen lahna
Huono 0
No niinpä. Kyllä nimimerkki "voi jukkaa" varmaan mielellään siirtelee sitten muutaman vuoden välein satoja cd- ja dvd-levyjään uuteen formaattiin. Samassa yhteydessä on varmasti hauska todeta moniko levyistä on ehtinyt hapettua käyttökelvottomiksi.
Denial
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Milano
Selkeää ja poutaa 23
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949