Ystävyys voi hyvin ruohonjuuressa

Ainakin ruohonjuuresta katsottuna suhteet yli Atlantin voivat hyvin. Maiden ystävyysyhdistys on jo reilusti kuusikymppinen ja suurlähetystön mukaan jäsenmäärältään suurimpia.
Nyt Amerikan ystäviä on yli 9 000, kertoo Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton toiminnanjohtaja Laura Noreila-Manninen.
Miksi Suomessa on suuri ystävyysjärjestö?
– Yksi syy on, että meillä on henkilöjäseniä. Korkeimmillaan jäsenmäärä oli 1970-luvulla, yli kuusinkertainen. Silloin jäsenyyteen kuului matkaetuja.
Miltä maiden ystävyys näyttää kansalaistoiminnan tasolla?
– Maiden väleissä ei ole mitään vikaa – ihmisten tasolla ystävyys tapahtuu. Ja sillä on vanhat juuret: yli 300 000 suomalaista lähti viime vuosisadan alussa siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Jo se linkkaa maat.
Teette tutuksi amerikkalaista elämäntapaa. Millainen kuva meillä siitä on?
– Aika yksipuolinen. Sanoisin: älä yleistä, kun on kyse Yhdysvalloista. Ei ole yhtä Amerikkaa. Maassa on 300 miljoonaa ihmistä ja 50 hyvin erilaista osavaltiota. Mutta Amerikka on maa, joka herättää tunteita. Siihen populaarikulttuuri vaikuttaa paljon. Monille Yhdysvaltoihin myös liittyy unelmia, haaveita.
Mitä voisimme Amerikasta oppia?
– Maa on hyvin suvaitsevainen ja moniarvoinen. Juuri ennakkoluulottomuutta voisimme opettaa lapsille.
Mitä järjestö käytännössä tekee?
– Paikallisyhdistyksillä on tapahtumia ja kymmenellä paikkakunnalla meillä on päiväkoti. Järjestämme leirejä nuorille, niiden tavoite on kipinä englannin kieleen. Lukiolaisille on ainekirjoituskilpailu ja opiskelijoille kesätyöohjelma Wisconsinissa: nytkin siellä on vesipuistossa töissä 30 suomalaisnuorta. Lisäksi apurahasäätiömme jakaa stipendejä opiskeluun amerikkalaisissa yliopistoissa. Tärkeä osa toimintaa on lehden julkaiseminen.
Millainen on tyypillinen jäsen?
– Monet ovat opiskelleet tai työskennelleet Yhdysvalloissa ja useilla on sukulaisia siellä. Amerikan ystäviä ovat myös monet Harley Davidson -prätkäilijät ja Elvis-fanit.
– Yhdysvalloissa jäseniä on parisataa, Michiganissa ja Texasissa. Michiganissa on vanhoja amerikansuomalaisia, Irvingissä puolestaan Nokian iso toimipaikka. Siellä suomalaisperheet haluavat pitää yhtä.
Miten vietätte Yhdysvaltain kansallispäivää?
– Isoin juhla on piknik ja konsertti Hämeenlinnassa. Piknik on hyvin amerikkalainen tapa juhlia. Perheelläni on tapana tehdä heinäkuun neljäntenä hampurilaisia. Viime vuonna ajoimme mökiltä veneellä kaupasta toiseen ja haimme sopivia sämpylöitä.












