Työkalutesti: Tähtäimessä työkamera

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Työkalutesti: Tähtäimessä työkamera
Jokapäiväiseen työkäyttöön kannattaa hankkia järjestelmäkamera.
Firmaan hankittavan kameran ei tarvitse olla kompromissi. Megapikseleitä kaikissa uusissa kameroissa riittää, mutta helppokäyttöisyydessä ja kuvanlaadussa voi olla toivomisen varaa. Kokeiltavana on tällä kertaa kolme Panasonic-merkkistä kameraa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Jussi Riku
30.5.2007 11:22
Kommentit 0

Pienessäkin yrityksessä käytetään valokuvia. Kuvia kuluu sekä painotuotteissa että verkkosivuilla. Viimeistään kännykkäkameroiden myötä valokuvaa on opittu käyttämään muistiinpanovälineenä ja arkistointityökaluna.

Parhaat valokuvat saa käyttämällä ammattikuvaajaa. Aina se ei ole mahdollista, eikä muutenkaan perusteltua. Silloin on aika hankkia kunnon kamera.

Kaikissa uusissa kameroissa on vähintään riittävästi megapikseleitä, joten pikselimäärän voi unohtaa kameran valintaperusteena.

Niin sanottu helppokäyttöisyys on hankalampi juttu. Tähtää ja laukaise -tyyppinen kamera on eittämättä helpoin käyttää. Kuvien laadussa sen sijaan voi olla toivomisen varaa. Kyse ei ole niinkään teknisestä laadusta, vaan siitä, että täysin automatisoitu kuvaus tuottaa automaattisesti keskivertoja kuvia. Ei sen enempää. Monille keskiverto riittää.

Kun kuvalta vaaditaan enemmän, tarvitaan kameran säätöjä. Säädettävää voi olla ainakin valotuksessa ja tarkennuksessa. Tärähdysten varalle kamerassa voi olla kuvanvakain.

Digikamera tallentaa kuvat muistikortille. Jos kuvatiedostot voidaan tallentaa RAW-muodossa, voi jo otetun valokuvan valotusta säätää jälkikäteen tietokoneessa.

Kokeilen kolmea erilaista Panasonic-merkkistä kameraa. Koska kaikkien Panasonic-kameroiden mallinimet ovat tyyppiä Panasonic Lumix DMC-jotain, kutsun kameroita vain merkitsevän numeron mukaan.

Jonkin verran tupakka-askia suurempi LX2 on mukava mukana pidettävä, vaikka ei aivan taskukokoa olekaan. Kuvausote on kuten digipokkareilla nykyään. Kameraa pidetään kasvojen edessä, koska perinteistä optista etsintä ei LX2:ssa ole.

Kuvan suuntaus ja rajaus on tehtävä kameran takaseinässä olevan suurehkon 16:9 monitorin avulla. Kuvasuhde on erittäin helppo vaihtaa objektiivin juuressa olevalla mekaanisella kytkimellä.

Myös salama otetaan käyttöön mekaanisesti, se ei milloinkaan hyppää esiin automaattisesti ja pyytämättä. Hyvä.

LX2:n objektiivin laajakulma on kinofilmikameroihin suhteutettuna 28 mm. Jos yleiskäyttöön tarkoitettua zoom-objektiivia pitää venyttää johonkin suuntaan, niin juuri näin. 28 millin laajakulma on omiaan sisätiloissa kuvattaessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kuvaan LX2:lla kuukauden. Säilytän kameraa päällystakin taskussa. Otan kameralla satakunta työhön liittyvää kuvaa. Lisäksi otan toista tuhatta kuvaa silkasta kuvaamisen ilosta.

Pikku-LX2:n jälkeen aloitan kuvaamisen Panasonicin järjestelmäkameralla L1:llä. LX2:een verrattuna järjestelmä on iso ja kolho. Kuvaaminen tapahtuu perinteisellä tavalla pitämällä kamera nenää ja poskea vasten ja sihtaamalla optisen etsimen läpi. Hyvä, hyvä, juuri näin. Ote on vakaa ja tähtääminen helppoa. Myös zoomaaminen käy mukavammin ja nopeammin, kun se tehdään objektiivia kiertämällä.

Jos LX2:ta on ilo käyttää, niin L1:n kohdalla kyse on tuplailosta. Kamera on jämäkkä, nopea ja luotettava. Syytä onkin, sillä hinta on nelinkertainen LX2:een verrattuna, noin 2 000 euroa.

Vertailu on sinänsä mieletön, koska kamerat ovat aivan erilaisia ja tehty eri käyttäjille. Vaikkakin LX2:ssa on pikkukameraksi poikkeuksellisen hyviä ominaisuuksia, ja siksi se kuuluu päätyneen monen ammattilaisen vapaa-ajan kameraksi.

Järjestelmäkameran idea on siinä, että kameran rungon ympärille kootaan omia tarpeita vastaava kokonaisuus. LX2:n mukana tulee hyvä objektiivi, halusi tai ei.
Lisää optiikkaa voi hankkia tarpeen mukaan. Itse pärjään hyvin L1:n 28–100 mm kinovastaavalla objektiivilla, jonka ulottuvuus on sama kuin LX2:ssa.

Reilut kuusisataa maksava FZ50 näyttää järjestelmältä. Kun kameran ottaa käteensä, huomaa sen keveyden. Kun katsoo etsimen läpi, huomaa, että etsinkuva ei ole likimainkaan yhtä hyvä kuin L1:ssä.

Objektiivia ei voi vaihtaa, se on kiinteästi kiinni kamerassa. FZ50:n vahvin puoli on sen objektiivin telepään ulottuvuus, joka on kinovastaavuudeltaan peräti 420 mm.

Lisää Aiheesta
UutinenOma kamera (30.05. 11:27)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Milano
Selkeää ja poutaa 23
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949