Asuntolainojen riskit kasvussa
Rahoitustarkastus (Rata) varoittaa asuntovelallisten riskien kasvamisesta. Ratan mielestä osa kotitalouksista on ottanut tulotasoonsa nähden hyvin suuria luottoja.
– Osalle kotitalouksista aiheutuu lainanhoito-ongelmia korkojen noustessa tai omassa taloudellisessa tilanteessa tapahtuneen muutoksen vuoksi, kun lainaa otettaessa on varauduttu huonosti tai ei lainkaan yllättäviin menoihin, Ratan katsauksessa todetaan.
Pankit ovat myöntäneet Ratan havaintojen mukaan luottoja liian usein pelkästään vakuuksien perusteella ilman että takaisimaksukykyyn on kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Joissakin luotoissa velallisen maksukyky voi muuttua kestämättömäksi hyvin pienestäkin syystä. Pankit esimerkiksi arvioivat luottoasiakkaan normaalin elämisen menot erittäin pieniksi, eikä luottoasiakkaalle jää puskuria yllättävien menojen varalle.
Onneksi suurin osa kotitalouksista kykenee vielä hoitamaan lainansa. Luotonmaksun ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet. Kotitalouksien järjestämättömät saamiset ovat lähteneet lievään nousuun.
Järjestämättömillä saamisilla tarkoitetaan luottoja, joiden maksut ovat myöhässä yli 90 päivää.
Järjestämättömien saamisten suhteellinen osuus kotitalouksien luottokannasta on edelleen alhaisella tasolla, noin 0,3 prosenttia luottokannasta.
Erääntyneiden saamisten varsin nopea kasvu ennakoi Ratan mukaan kuitenkin tilanteen heikentymistä.
Euromääräisesti kotitalouksien erääntyneiden luottojen määrä on nousi viime vuonna 20 prosenttia edellisvuodesta ja erääntyneiden lainojen osuus on 0,64 prosenttia luottokannasta. Näissä lainoissa maksut ovat olleet myöhässä 30–90 päivää.
Uusien asuntolainojen pituus on 1980-luvun lopusta kasvanut yli kaksinkertaiseksi. Rahoitustarkastus muistuttaa, että pitkät lainat ovat riski asuntovelalliselle.
Korkojen noustessa pitkän lainan maksuaikaa ei voida keventää laina-aikaa pidentämällä. Esimerkiksi 30 vuoden tasaerälainasta on 10 vuoden maksuajan jälkeen jäljellä yhä yli 80 prosenttia.












