Kallasvuo: Asiakkaat vaihtaneet halvempiin
– Kuten myymiemme matkapuhelinten keskihinnasta näkyy, maailmantalouden tila on saanut asiakkaat vaihtamaan halvempiin puhelinmalleihin, Kallasvuo totesi torstaina televisiokanava CNBC:n haastattelussa.
– Nokian puhelinvalikoima on kuitenkin niin laaja, että yhtiö voi – toisin kuin jotkin kilpailijansa – tarjota asiakkailleen myös halvempia puhelinmalleja. Markkinaosuutemme kasvoi sekä myytyjen puhelinten määrällä että myynnin arvolla mitattuna, joten voi perustellusti sanoa Nokian matkapuhelinten keskihinnan laskeneen kilpailijoiden myyntihintoja vähemmän.
Kallasvuo arvioi Japanin jenin vahvistumisen vaikuttavan Nokian katteisiin jonkin verran, mutta piti valuuttakurssien merkitystä Nokian kokonaistoiminnalle vähäisenä.
– Valuuttakurssit on aina otettava maailmanlaajuisesti toimivissa yrityksissä huomioon. Valuuttakurssit kuitenkin nousevat ja laskevat jatkuvasti, ja yhtiöiden on toimittava niistä huolimatta omista lähtökohdistaan käsin.
Kallasvuon mukaan matkapuhelinmarkkinat supistuvat edelleen, mutta supistuminen on vähitellen päättymässä.
– Kuluttajat löytävät koko ajan uusia tapoja käyttää matkaviestintää, ja tämä tukee matkapuhelinten menekkiä.
Kallasvuo kertoi Nokian kasvattaneen jalansijaansa älypuhelinten markkinoilla.
– Markkinaosuutemme älypuhelimissa nousi tammi–maaliskuun 38 prosentista 41 prosenttiin huhti–kesäkuussa, Kallasvuo totesi.
– Älypuhelinten markkina ei rajoitu pelkästään kaikkein kalliimpiin matkapuhelimiin, vaan niitä liikkuu myös keskihintaisten puhelinten luokassa. Nokia hyötyy tässäkin markkinalohkossa laajasta valikoimastaan, josta löytyy ratkaisu moniin eri tasoisiin matkaviestinnän tarpeisiin. Yksi ratkaisu ei matkapuhelimissakaan sovi kaikille, hän sanoi.

















Kommentit (56)
Ompas taas uutisointia, kai sen vanhan kalliin tilalle hankitaan uusi halvempi sitten kuin on sille tarve, ei sitä mitenkään vaihdeta
Olisihan se noloa, jos hän joutuisi perheesä elättämiseksi jatkuvasti tekemään tullipetoksia.
Muhaha!
Ei voi olla mahdollista. Onko maailmassa enää halvempaa brändiä kuin Nokia? Ei minun mielestäni. Applet ja Googlet on niitä Luis Vuittoneita brändeiltään, Nokian mielikuva vastaa Alepaa.
Moni bisnesmies pyrkii tekemään enemmän rahaa vähemmällä työllä, mutta Nokian realistiset insinöörit ovat matkustelleet riittävästi huomatakseen, että köyhyys lisääntyy maailmassa nopeammin kuin rikkaus.