Apple harkitsee iTunesin ulottamista koko EU-alueelle
Euroopan komissio on yrittänyt luoda unionin alueelle yhteisiä digitaalisen musiikin markkinoita.
Osana tätä tavoitetta komissio on tukenut EU:n jäsenmaiden rajat ylittävän paneurooppalaisen lisenssimallin luomista.
Rajat ylittävien lisenssimallien puutteen takia esimerkiksi Applen iTunes-musiikkikauppa ei ole ollut saatavilla Puolassa, Bulgariassa ja Sloveniassa.
Maiden kansalaiset eivät ole myöskään voineet ostaa musiikkia muiden maiden iTunes-kaupoista.
Komission julkaiseman lausunnon mukaan Apple olisi kuitenkin kiinnostunut tuomaan iTunes-kaupan sisällöt kaikkien eurooppalaisten kuluttajien saataville, mikäli Apple "voisi hankkia kustantajilta ja tekijänoikeusjärjestöiltä lisenssejä useille alueille".
Uusi malli
jo käytössä
Matkapuhelinyhtiö Nokia kertoi tammikuussa solmineensa ensimmäiset paneurooppalaisen lisensointimallin mukaiset sopimukset Comes With Music -musiikkipalveluaan varten.
Tämänpäiväisessä lausunnossaan kilpailukomissaari Neelie Kroes ilmaisee tyytyväisyytensä paneurooppalaisen lisensointimallin edistymiseen.
Uuden lisensointimallin on tarkoitus tehdä musiikin lisensoimisesta vaivattomampaa ja edistää unionin sisäisiä digitaalisen musiikin markkinoita.
Maiden rajat ylittävä sopimusmalli on kuitenkin saanut ristiriitaisen vastaanoton. Esimerkiksi tekijänoikeusjärjestö Teosto on kritisoinut sitä.
Säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikinkustantajia edustavan Teoston mukaan malli hankaloittaa lisenssien järjestelyjä oikeuksien hajaantuessa.

















Kommentit (7)
hiekkalaatikollaan.
Äkkiä EU:n direktiivi, joka määrää, ettei immateriaalituetteiden myyntiä saa rajoittaa EU:n sisällä maantieteellisesti.
Taitaa piratebay pelittää itäeuroopan maissa niin kovaa, ettei siella aituunit kannata.
Ei mua haittaa todellakaan että siipeilijät etc eivät lohko muusikoiden kakkua mutta kyllä musiikin tekijälle raha kuuluu...