Lindén huolissaan: Nuoret vaikenevat nettiuhkauksista

Matti Björkman / Lehtikuva
Lindén huolissaan: Nuoret vaikenevat nettiuhkauksista
Viestintäministeri Suvi Lindén reagoi uuteen tutkimustietoon, jonka mukaan lapset ja nuoret ovat haluttomia kertomaan vanhemmilleen internetissä kokemistaan uhkatilanteista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Tuomas Linnake
10.2.2009 22:01
Kommentit 21

Tutkimus, johon Lindén viittaa, uutisoitiin muun muassa It-viikon sivuilla aiemmin tänään. Vain alle kolmannes suomalaisista nuorista kertoisi ikävistä tai häiritsevistä tilanteista vanhemmilleen, ja mieluummin käännytään ystävien puoleen.

– Nuoret ovat taitavia netin käyttäjiä, mutta mediaympäristössä he voivat joutua tilanteisiin, jotka ovat heille uusia ja joihin he eivät välttämättä ole valmiita. Tästä syystä turvallinen aikuinen on lapselle ja nuorelle erittäin tärkeä tuki, Lindén painottaa. Hän rohkaisee puhumaan edes jollekin luotettavalle aikuiselle, jos oma vanhempi ei kelpaa.

Yksi syy lasten hiljenemiseen on oletettavasti se, etteivät he usko vanhempiensa ymmärtävän nettiongelmiaan. Lindén myöntääkin tiedotteessaan, että vanhempien epätietoisuus ja epävarmuus monien mediamaailmaan liittyvien ilmiöiden kohdalla on yllättävän suurta. Siksi vanhempien valmentamiseen on hänestä korkea aika kiinnittää erityistä huomiota.

– Kuluneen tietoturvaviikon pääteemoja on ollut vanhemmuuden tuki. Huolestuttavaa nyt julkaistussa tutkimuksessa on se, kuinka vähäistä on vanhempien läsnäolo lasten ja nuorten sähköisessä maailmassa.

Poliisi olisi
poikaa

Jos lapsi tai nuori ei voi avautua vanhemmalleen, hän voi puhua esimerkiksi Habbo Hotellin Netarissa, jossa on ammattitaitoisia nuorisotyöntekijöitä. Netari toimii myös IRC-Galleriassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Todella vakavan asian kohdalla nuori voi ottaa yhteyttä nettipoliisiin, joka on monelle tuttu turvallinen aikuinen. Lindén toivoo, että nettipoliisi laajentaisi toimintaansa myös Netariin.

Ja äskettäisessä tutkimuksessa havaittiin, että varsinaisen poliisin vahvemmalle läsnäololle sosiaalisissa palveluissa näyttäisi olevan nuorten parissa tilausta. Esimerkiksi erityisen paljon juuri nuorten suosimassa IRC-Galleriassa toimii tällä hetkellä tiettävästi vain yksi poliisi.

Poliisista kaivataan nimenomaan keskustelukumppania.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (21)

Huono 0
Eiväthän nuoret halua kertoa vanhemmillen mistään muustakaan. Siitä pitäisi ennemminkin olla huolissaan. Turha tähän on nettiä sotkea. Ongelman ydin on aivan muualla.

Pitäisi ennemmin pohtia, miksi monilta vanhemmilta on kadonnut täysin ote jälkikasvuunsa. Miksi lapset eivät enää uskalla tai halua turvautua edes omiin vanhempiinsa. Siinä olisi tärkeämpi kysymys vaikkapa Golfministerin puitavaksi.
kerubi
Huono 2
Nettipelissä 9-vuotias pahis gankkasi.

Kerronko äiskälle?
Nolottaa
Huono 1
Huhuh, olen niin helpottunut, ettei vanhempia tarvita:

"Jos lapsi tai nuori ei voi avautua vanhemmalleen, hän voi puhua esimerkiksi Habbo Hotellin Netarissa".

Sitäpaitsi, kuten aiemmassa kommentissa vihjattiin, ei "tuo" ole netin vika.

Jos jostain on vika pakko löytää, se on vanhemmissa. Ja nyt kaikki vanhemmat ajattelevat: onneksi meidän perheessä ei ole ongelmaa...
Niinpä. Missä sitten?
Huono 1
kaikki VANHEMMAT katsomaan Spring Awakening!
Josko sitä kautta heräisivät.. sillä tuskin kenelläkään äidillä/isällä on omasta nuoruudestaan niin kauan etteikö ko. asiat muistuisi mieleen.
Puhe yhteys nuorisoon on tärkein, emme me vanhemmat voi olla yhtäkkiä niin "vanhoja" ettemmekö muistaisi tai ymmärtäisi miltä nuoruus tuntui.

Nettiä on helppo syyllistää, sehän ei voi itse puolustautua, mutta totuus lienee jossain ihan muualla. Ei lapset hakeutuisi yksinään hakoteille, ei kaduille ryyppäämään tai nettiin kokeilemaan rajojaan, jos heillä olisi oikeasti hyvä, turvallinen ja arvostettu olo. Yksinäisyys se on se joka ajaa aikuisenkin mitä kummallisempiin tekoihin, miksei siis nuoretkin tekisi samoin?!
herätkää nyt vihdoin!!
Mielestäni se on uhkaavaa, että joku Linden jatkaa demokraattisessa maassa ministerinä, vaikka kannatusta ei ole lähes ollenkaan.
Demokratia ei toimi Suomessa
Huono 2
Jos jostain on vika pakko löytää, se on vanhemmissa. Ja nyt kaikki vanhemmat ajattelevat: onneksi meidän perheessä ei ole ongelmaa...
Niinpä. Missä sitten?

Niin, eihän se koskaan meidän perheessä... Eikä varsinkaan parempiosaisissa perheissä.

Jokin aika sitten naureskelin eräälle kovaan ääneen perhearvoja ja humanistisuuttaan korostaneelle julkkikselle.

Satuin näet elävästi muistamaan, kuinka aikanaan hän kielsi lapsiaan leikkimästä minun, alempiarvoisen perheen lapsen kanssa.

Ei ole onkelmaa meitin perhees
Huono 1
Lapsille pitää tehdä selväksi että voi tulla sanomaan isälle tai äidille jos on kohdanut netissä jotain mikä ahdistaa tai pelottaa.
Ilman että ensimäinen teko mitä vanhemmat tekevät on estää lasta käyttämästä tietokonetta.
Tämä valitettava reaktio on yleisin käytetty menetelmä, jolla vanhemmat koittavat lapsiaan suojella. Tämä taas johtaa siihen että lapset eivät kerro koska silloin on vaarana että rajoitetaan nettiin pääsyä.
Muistakaa lapset eivät ole tyhmiä.
"Ihmettelijä"
Haloo, Suvii, kop kop.... Onko ketään kotonaaa?
Suvii kukkuu, valot palaa mutta kukaan ei taida olla kotona?

Siis ei hitto! Oikeesti kaikkein huolestuttavinta tässä maassa on kun kattoo millaset tali aivot saa ministerin salkkuja käsiinsä. Panee miettimään tulevaa? Toi porukka kun on ruorissa niin kohta rytisee ja kunnolla. Sitten nää ihmettelee, mites täs ny näin kävi, voi kauhiaa..

Paha paha internetti, se on jossain rautatien torin takana oleva paha paikka.

Suvi varmaan ihmettelee vieläkin että mitäs pahaa on omalle seuralle myöntää golf rahaa?
Mutta haloo, miten??ministeri joka JOUTUI eroamaan 2002 hallituksesta voi olla enää sen jälkeen ministeri??
Mutta toisalta toi vanhemmuus taitaa olla hiukka hukassa Suvilla?
Niinkuin aikalailla kaikki muukin...
Tuleva pelottaa
Huono 5
Vaikka tässä asiassa vika ei ole netissä tai tietokoneessa, niin tässä muutama pontti vanhemmille.

Vanhempien tulisi seurata lastensa nettikäyttäytymistä. Lasten ei pitäisi antaa surffailla netissä omatoimisesti, vaan vanhempien pitää kontrolloida, millaisilla sivuilla lapset netissä käyvät.

Kun lapsilla on tietokoneet omissa huoneissaan ja huoneen ovet ovat vanhempien edessä kiinni, niin miten valvonta onnistuu? Ei mitenkään. Lapselle ei pidä antaa omaan huoneeseensa tietokonetta kuin sillä edllytyksellä, että vanhemmat pystyvät valvomaan sen käyttöä. Paras vaihtoehto on, että lapset hoitavat itsernetkäyntinsä kaikkien nähden esim. olohuoneessa olevalta kaikkien käytössä olevalta koneelta, eikä lapsille anneta omia tietokoneita lasten omiin huoneisiin.
kerubi
Huono 4
Loistavaa kerubi.

Kun jo lapsesta asti opetetaan siihen, että ei ole oikeutta yksityisyyteen, on sitten työelämässä helpompi orja työnantajallekin.
Luottamustakin voisi olla
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
15:15Halpalentoyhtiöt houkuttavat uudella hinnoittelulla bisnes-matkustajia
15:12Rovion kassa paisui viime vuonna
14:39Kiinan Wenin puheet nostavat öljyn hintaa
14:27Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus
14:04Helsingin lahjusjutussa vangittiin jo kuudes
14:01Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia
13:50Bankia tarvitsee yli seitsemän miljardia lisää
13:46Barclays myy koko BlackRock-siivunsa
13:40Rogoff: Liittäkää Ranska ja Saksa yhteen
13:34"Data on uusi öljy"
13:16HS: Strauss-Kahnia epäillään joukkoraiskaukseen osallistumisesta
12:31Nokian maanantai – nousua jopa 5 %
12:26Pankki: Näin velkakriisi hyödyttää Suomea
12:00Zuckerberg on avioeronero
11:53"Kotimarkkinoiden yrityksillä hyvä meininki päällä"
11:35Yahoo myy osakkeita takaisin Alibaballe
11:30Samsung pelkää kiinalaisten ostoinnon laantuvan
11:21Tämän vuoksi Facebookin aloitus jäi pannukakuksi
10:56Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen
10:49Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa
10:27Ryanair seisotti koneita – tulos parani
09:56Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla
09:33Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win"
09:26Kiina saattaa avata elvytyshanaa
09:06Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
08:43G8 antoi tukensa Kreikan eurojäsenyydelle
08:30Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi
08:15Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta
07:41Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus
06:01Kun pomo pyytää lahjomaan
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 14
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Bryssel
Pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949