Kirjaudu ▼
 

Nokia irtisanoo Oulusta noin 700 työntekijää

EPA ja Lehtikuva
Nokia irtisanoo Oulusta noin 700 työntekijää
Matkapuhelinyhtiö Nokia vähentää Oulusta noin 700 henkeä. Irtisanomisten jälkeen yhtiölle jää kaupunkiin noin 400–500 työntekijää.
Saara Vartiainen
2.8.2012 20:03 (päivitetty 20:15)
161

Nokia vähentää Oulussa noin 700 työntekijää, kertoo Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Mikko Merihaara.

Merihaaran mukaan suurin osa irtisanottavista lähtee elokuussa ja loput myöhemmin.

– En tarkkaan tiedä, mutta myöhemmin tänä vuonna lähtee jonkun verran sitten, Merihaara kertoi aikatauluista.

Irtisanomisten jälkeen Ouluun jää Merihaaran mukaan 400–500 Nokian työntekijää.

Taloustiedot

– Peruspuhelinten softakehitys jää ja joitakin tukitoimintoja ympärille, Merihaara sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Heinäkuun lopussa Nokia ilmoitti saaneensa päätökseen Salon tehtaan henkilökuntaa ja yhtiön tukitoimintoja koskevat yt-neuvottelut. Salossa töitä vaille jäi 780 ihmistä.

Nokia kertoi kesäkuussa, että se aikoo vähentää 10 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ensi vuoden loppuun mennessä. Suomesta on häviämässä kaikkiaan 3 700 työpaikkaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (161)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kun näätte negatiivin Oulun kadulla, kysykää missä on se työvoimapula.
Nimetön 2.8.2012 19:59

Anonyymi
Muutama vuosi takaperin Nokialla oli Oulussa 2500 työntekijää. Tämän jälkee 400-500.
Ensi vuonna tulee la 2.8.2012 20:04

Anonyymi
Kokkare- ja demaritilastojen mukaan työttömyys vähenee.
Nimetön 2.8.2012 20:04

Anonyymi
Jaahas se olikin siinä Oulun mahti.Kykykkäimmät ovat jo jättäneet uppoavan laivan.
Nimetön 2.8.2012 20:04

Anonyymi
Jorma Ollilaa ei irtisanottu. Han poistui voittajana toisin kuin syypaatyontekijat jotka roiskaistaan pihalle. Tata kutsutaan myos vastuunkannoksi.
Talonmies 2.8.2012 20:05

Anonyymi
Hyvä! lisää väkeä vaan pihalle, double idiootit ovat luotuja köyhään opiskelija elämään.
Omistaja kiittää 2.8.2012 20:09

Anonyymi
Tampere >700 Espoo >700
Nimetön 2.8.2012 20:10

Anonyymi
Onneksi en koskaan elämässäni sotkeentunut suomalaisiin pörssi yhtiöihin.
petro brass / luk oi 2.8.2012 20:10

Anonyymi
Lokakuussa alkaa mega yt noksussa, sitten lähtee loput kun osastoja ja toimintoja nyt yhdistellään. Kyllä on löysää porukkaa, kun ei saa edes lakkoa järjestettyä, mutta lampaat ovat juuri tuollaisia. Hauska seurata kun velkapellet
sätkii.
Tervemenoa 2.8.2012 20:12

Anonyymi
poispotkittavat hakekaa mersu-tehtaalle töihin
iron mike 2.8.2012 20:13
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä