Verkkopetos iski EU-kansaan – yksinkertainen turvakikka jää silti tekemättä
Tuoreimman Eurobarometrin mukaan 12 prosenttia vastaajista on joutunut internet-petoksen ja kahdeksan prosenttia identiteettivarkauden uhriksi. Lisäksi 40 prosenttia vastaajista oli huolissaan siitä, että joku käyttää hänen henkilökohtaisia tietojaan verkossa väärin.
Peloista huolimatta salasanoja vaihdetaan varsin laiskasti: vain puolet vastaajista oli vuoden aikana päivittänyt käyttämiensä verkkopalveluiden salasanoja.
Suomalaisvastaajat kokivat myös olevansa selvästi muiden maiden vastaajia paremmin perillä internetin käytön riskeistä: suomalaisista 63 prosenttia koki saaneensa kylliksi tiedotusta verkkorikollisuudesta, kun 27 EU-maan keskiarvo oli 38 prosenttia.
Verkkorikollisuuden kohdalla tieto ei näyttäisi lisäävän tuskaa, sillä lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisvastaajasta koki esimerkiksi verkkopankin käytön turvalliseksi. Kaikkien unionin vastaajista luottoa löytyi vajaan 70 prosentin kohdalla.
Suomalaisvastaajat myös huolehtivat muita paremmin verkkonsa suojauksesta: vain reilulla puolella EU-vastaajista oli virustentorjuntaohjelma, suomalaisvastaajista taas miltei kahdella kolmesta.
Euroopan komission tiedotteen mukaan verkkorikollisuuden uskotaan lisääntyneen viime vuosien aikana. Yhdeksän kymmenestä suomalaisvastaajasta oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että riski verkkorikoksen uhriksi päätymiseen on kasvanut. Kaikkien jäsenmaiden vastaajista samoin uskoi vain kolme neljästä.
Maaliskuun 10. ja 25. päivän välillä tehdyissä haastatteluissa kysyttiin kaikkien 27 jäsenmaan noin 1 000 kansalaiselta internetin käyttötottumuksista ja näkemyksiä verkkorikollisuudesta. Tutkimuksen virhemarginaali, eli virheen mahdollisuus yleistettäessä tuloksia kaikkiin kansalaisiin vaihtelee 1,9 ja 3,1 prosentin välillä.
Eurobarometri on Euroopan komission rahoittama käyntikyselytutkimus, jossa selvitetään Euroopan unionin kansalaisten sosiaalisia ja poliittisia mielipiteitä. Kyselyissä kartoitetaan näkemyksiä toistuvista ja ajankohtaisista teemoista.













