Kirjaudu ▼
 

Solidium pienentää TeliaSonera-pottiaan

Mikko Stig/Lehtikuva
Solidium pienentää TeliaSonera-pottiaan
Valtion sijoitusyhtiö Solidium aikoo myydä teleoperaattori TeliaSoneran osakkeita 400–550 miljoonalla eurolla.
Taloussanomat
20.3.2012 19:01
26

Lisäksi Solidiumin on tarkoitus laskea liikkeeseen TeliaSoneran osakkeisiin vaihdettavissa oleva 450–600 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina. Osakkeiden ja lainan myynti alkaa välittömästi, Solidiumin tiedotteessa kerrotaan.

Myynnistä saatavat varat Solidium aikoo käyttää viimeaikaisten ja tulevien osakesijoitusten rahoittamiseen. Lähinnä kyse on Outokummusta, Outotecistä ja Talvivaarasta. Lisäksi varoja on tarkoitus käyttää osakesalkun hajauttamiseen ja rahoituksellisen joustavuuden lisäämiseen, jonka ansiosta myös Solidiumin osingonmaksukyky säilyy hyvänä.

03:06Osake
-3,85 %
0,5365
-0,02
-1,55 %
9,52
-0,15

Solidium tarjoaa TeliaSoneran osakkeita nopeutetussa tarjousmenettelyssä kansainvälisille ja pohjoismaisille instituutiosijoittajille. Sijoitusyhtiö omistaa tällä hetkellä noin 594 miljoonaa TeliaSoneran osaketta eli noin 13,7 prosenttia liikkeeseen lasketuista osakkeista. Osakemyynnin jälkeen Solidiumin osuus TeliaSonerasta on vähintään noin 11 prosenttia, tiedotteessa sanotaan.

Osakkeiden myyntihinta ja -määrä määritetään nopeutetun tarjousmenettelyn perusteella. Sen pääjärjestäjänä toimii Goldman Sachs International ja järjestäjänä SEB Enskilda.

Samaan aikaan Solidium aikoo laskea liikkeeseen myös 450–600 miljoonan euron suuruisen, syyskuussa 2015 erääntyvän vaihdettavan vakuudettoman joukkovelkakirjalainan. Laina on vaihdettavissa TeliaSoneran osakkeisiin.

Lainan lopullinen määrä määritetään tarjousmenettelyn perusteella. Laina-aika on 3,5 vuotta ja kuponkikorko 0,50–0,95 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (26)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Solidium voi myydä nämä osakkeet Solidium II:lle, joka sitten myy ne Solidium III:lle, joka myy ne taas Solidium IV:lle jne jne kunnes Solidium M ostaa osakkeet.

Jokaiseen näihin Solidiumiin 30 asiantuntijaa noin 40 000 euron kuukausipalkalla, tulo-, töissäpysymis-, töissäjaksamis- ja lopetusbonuksilla sekä ilmaisella terveydenhoidolla ja tulospalkkioilla, hallitus, hallintoneuvosto, omistajaohjaus ja sijoituskomitea, jonka päivät kuluvat ankarasti miettiessä, miten voisi olla tekemättä mitään 200 päivään ennen seuraava tyrittyä osakekauppaa.

Kyllä tällä jo muutama tuhat vähälahjaista työllistäisi. Ja se olisi meille muille normaaliin työhön kykeneville taas sitten vähän helpompaa päästä kunnon töihin, kun nämä olisivat poissa tieltä.
järkeilijä 20.3.2012 19:23

Anonyymi
"Kyllä tällä jo muutama tuhat vähälahjaista työllistäisi. Ja se olisi meille muille normaaliin työhön kykeneville taas sitten vähän helpompaa päästä kunnon töihin, kun nämä olisivat poissa tieltä."

Ja mitka verotulot! Tallaisia ideoita Suomi tarvitsee lisaa.

Nyt on kannettava vastuuta.
Talonmies 20.3.2012 19:33

Anonyymi
Teidän omia asuntovelkarahoja siirretään taskusta toiseen tehden joistakin totaali köyhiä.
Jos ei ymmärrä tätä niin lukekaa lisää.
ULOSOTTOTALOUS SUOMI 20.3.2012 19:34

Anonyymi
On tärkeää että valtion rahalla ostetut osakkeet on Solidium -kerhon täysjäsenten hallussa, saavat sitten ottaa päältä omansa ennen valtiolle tehtävää tilitystä. Tämä virka-aikana suoritettu tilitys (valtio tilitttää itse itselleen) tuottaa vuosittain mitaleita ja ansiomerkkejä näille tilittäjille.
Nimetön 20.3.2012 19:35

Anonyymi
Hyvä myydä nyt kovana lasku aikana on viisasta toimintaa, kuinka suuri on tappio.
Nimetön 20.3.2012 19:38

Anonyymi
Goldman Sachs rahastaa jälleen Soneralla.
Nimetön 20.3.2012 19:40

Anonyymi
Muistakaapa, että valtio saa joka vuosi hyvät osingot TeliaSonerasta.

Olisi toki saanut vielä moninkertaisesti enemmän, jos ei olisi lahjoittanut firmaa ruotsalaisille.

Mutta tästäkin lypsylehmästä siis luovutaan. Mihinkäs me tulevia tulovirtoja tarvitsisimme, parempi on elää tätä hetkeä, eikö vain?
Hyvä veli 20.3.2012 19:40

Anonyymi
Nyt on valtiolla hyvä myydä, kurssi hyvä!
sinkko 20.3.2012 19:41

Anonyymi
Kaikkihan varmaan tietavat, etta Sitran elakoityneet "johtajat" paperilla "hoitavat" Sitran salkkua ja saavat 4 % siivun tuotosta elakkeensa paalle.

Sitran yliasiamies tienaa yli 40,000 euroa kuukaudessa, mitaan tyotehtavia ei ole jos ei halua jotain askarrella aikansa kuluksi.
Talonmies 20.3.2012 19:47

Anonyymi
Poliittisten päättäjien todellista hölmöyttä
Sonera lahjoitettiin ruotsalaisille. Sitten havaittiin, yhteiskunnan "virkamiehet" tarvitsevat viestiverkon jota ruotsalaiset eivät valvoisi. Tuumasta toimeen, rakennettiin virkamiesverkko. Taisi olla hinnaltaan vajaa 200 miljoonaa ?
Samoin TV:n siirtoverkko Digita "lahjoitettiin" ranskalaisille YLE:n "rahapulassa". Yleltä riitti kuitenkin rahaa musiikkitalon rakentamiseen ? Kukahan politikoista on päätösten takana ?
Että sellaista 20.3.2012 19:52
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä