DNA:n tutkimus: Nokia edelleen Suomen suosituin - Samsung kirii
Operaattori DNA:n tuoreen tutkimuksen mukaan entistä useampi suomalainen hyödyntää älypuhelimensa ominaisuuksia. Puhelimen hankinnassa merkki ei ole kuitenkaan yhtä tärkeä peruste kuin vuotta aiemmin. Nokia on pitänyt pintansa Suomen suosituimpana puhelinmerkkinä, mutta Samsung on parantanut selvästi asemiaan edellisvuodesta.
Nokian puhelin on käytössä 63 prosentilla kyselyyn vastanneista, kun viime vuonna osuus oli 71 prosenttia. Samsung oli käytössä 16 prosentilla vastaajista, kun siivu viime vuoden tutkimuksessa oli vasta 8 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan jo yli 70 prosenttia suomalaisista käyttää aktiivisesti älypuhelimen eri toimintoja. Kosketusnäyttö helpottaa älypuhelimen käyttöä ja on myös hankintaperuste. Useimmiten älypuhelimessa on nyt kiinteähintainen datayhteys.
Internetin käyttö on lisääntynyt, samoin on yleistynyt yhteisöpalveluiden ja hakupalveluiden käyttö. Jopa 40 prosenttia käyttää nettiä uusilla älypuhelimellaan yli vartin päivässä.
Älypuhelinta käytetään entistä enemmän myös kuvaamiseen, pelaamiseen ja navigoimiseen. Puhelin onkin korvannut kameraa, tietokonetta ja navigaattoria.
Musiikin kuuntelu älypuhelimella on sen sijaan vähentynyt viime vuodesta. Silti neljännes vastanneista ilmoitti älypuhelimen korvaavan myös musiikkisoittimen.
Aiempaan verrattuna näytön merkitys puhelimen hankinnassa on kasvanut, sen sijaan näppäimistön ja ulkonäön merkitys vähentynyt.
Tutkimukseen vastanneista jo 12 prosenttia on hankkinut taukutietokoneen. Kolme viidestä vastaajasta kertoo taulutietokoneen korvanneen muun tietokoneen käyttöä.
Valtaosalla älypuhelinten käyttäjistä on nyt datayhteys kiinteällä veloituksella. Yhteys koetaan myös useimmiten riittävän nopeana.
Tutkimuksen toteutti toista kertaa tutkimusyhtiö Add Value, ja siihen vastasi nettipaneelissa tuhat suomalaista.











