Kirjaudu ▼
 

Tiedon hallituksen Pohjola: Mietimme toimitusjohtajan vaihtoa pitkään

Tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon toimitusjohtajan Hannu Syrjälän työsuhteen päättyminen oli hallituksen suunnitelmissa jo jonkin aikaa, kertoi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.
Heidi Vaalisto
28.4.2011 15:34
13

Tieto ilmoitti Syrjälän erosta tänään.

– Mietimme asiaa hallituksessa pitkän aikaa. Tulimme siihen tulokseen, että nyt on oikea aika. Pitää aloittaa uusi aikakausi, Pohjola sanoi iltapäivällä tulosjulkistukseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa.

Pohjolan mukaan toimitusjohtajan vaihtaminen on aina hankala asia. Tiedon hallitus oli tyytymätön yhtiön taloudelliseen tulokseen Syrjälän johdolla. Syrjälä aloitti Tiedon johdossa vuonna 2008.

Pohjolan mukaan uuden toimitusjohtajan etsintä on käynnistynyt. Hän arvioi, että etsintä kestää muutaman kuukauden. Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Karppinen.

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kestääköhän etsintä kuukausia vai yrityksen omat nimitysprosessit?
maailma se vaan muut 28.4.2011 16:14

Anonyymi
Ei tää nyt onnistunutkaan. Mitäs me sanotaan osakkeenomistajille? Ai niin ... annetaan kenkää tj:lle! Eiks uuden hakun kestäkin pitkään, meinaan vaan että voidaan siinä välissä sitten pidempään governoida jotain uutta...raflaavampaa niin kuin se yks connectorifirma
Gardell komentaa: Ac 28.4.2011 16:38

Anonyymi
"Tiedon hallituksen Pohjola: Mietimme toimitusjohtajan vaihtoa pitkään"

Niin, liian pitkään.
Intiaani 28.4.2011 17:11

Anonyymi
Kaikilla integraattoreilla on sama huoli ja ongelma - tehdä tulosta. Koska koko liiketoimintamalli perustuu asiakkaan riistämiseen tietotekniikan avulla - on alalla jäänyt nk. "musta-pekka" kouraan. Asiakkaat ovat kyllästyneet niiden touhuun (=hirveät hinnat ja kaamea laatu) - ja tilaavat mistä tahansa muualta kuin näiltä isoilta kohmeloilta. Oikea muutos voi lähteä vain asiakkaiden kautta. Ja tähän nämä eivät pysty. Eivät edes halua!
Flak 28.4.2011 18:18

Anonyymi
TJ teki ihan hyvää työtä, nosti yrityksen pohjalta ja muutti rakenteen, tulokset näkyvät myöhemmin. Sijoittajille ei vain riitä mikään.. Semmoista taikuria ei ole, joka olisi saanut samassa ajassa parempaa aikaiseksi.
Nimetön 28.4.2011 19:12

Anonyymi
Hei ! Tiedon työntekijät.

Miltäs se tuntuu olla jatkuvan organisaatiomyllerryksen kourissa? Seuraava toimitusjohtaja vääntää taas palikat uuteen järjestykseen ja osa porukasta lentää pihalle. Kannattaa jo nyt tähyillä parempaa työpaikkaa ennen kuin laiva uppoaa.
Kohta alkaa tuolilei 28.4.2011 20:03

Anonyymi
Kolme vuotta? Ja pihalle? Ei ihme ettei mikään toimi, jos ei anneta aikaa oikeasti kehittää mitään.

En kyllä tiedä onko johto sitten toiminut hyvin vai huonosti, mutta ei tämä kvartaalitalous kyllä luo helposti mitään uutta. Vrt. Apple + Jobs.
Duski 28.4.2011 20:59

Anonyymi
Kolme vuotta? Ja pihalle? Ei ihme ettei mikään toimi, jos ei anneta aikaa oikeasti kehittää mitään.

Niinpä, Kannattaa muistaa että kvartaalitaloudessa jossa Tieto Oyj:kin toimii, tulosta vaaditaan hyvin lyhyellä aikavälillä. Lyhyimmillään tuo mittausväli on vuosineljännes, eli kolme kuukautta.
Se on "tulos tai ulos" -periaate. Ja jos tulosta ei synny, ovat osakkeenomistajat tyytymättömiä ja näyttävät raivonsa. Entä sitten vastuu työntekijöistä ja muu yhteiskunnallinen vastuu? Ei sellaista tässä raadollisessa äärikapitalistikulttuurissa tunneta. Tärkeää on vain että yritys tuottaa omistajilleen rahaa yhä enemmän ja enemmän. Niin, ja liittyyhän tähän touhuun vielä pikavoittojenkin hankkiminen. Yrityksen osakekurssi saadaan helposti hetkellisesti nousemaan esimerkiksi ilmoittamalla yt-neuvotteluista ja uusista säästötavoitteista. Se voi riittää jollekin isolle osakkeenomistajalle, jotta voi myydä osakkeet ilman tappiota. Sen jälkeen yrityksen henkilöstöllä ja yrityksen pärjäämisellä markkinoilla ei olekaan enää väliä.
Pörssipeliä 28.4.2011 21:19

Anonyymi
Kukaan ei halua kuulla katkeraa puhettasi vaan mitä haluat tehdä seuraavaksi.
TJ vinkki 28.4.2011 23:01

Anonyymi
Isoissa organisaatioissa (ja näin voi olla Tiedossakin) ongelmia ovat usein:

? Monimutkainen ja -tasoinen organisaatio sekä paisunut HR
? Samalla henkilöllä liian monia esimiehiä töistä/asiasta riippuen (linja, matriisi, projektit, prosessit, jne.)
? Kömpelöt ja aikaa vievät sisäiset järjestelmät, raskaat raportoinnit
? Ongelmatilanteissa pallotellaan, vastuunottajaa on vaikea löytää
?Töitä on tehostettu niin paljon, että jotkut henkilöt eivät ehdi tehdä mitään loppuun/kunnolla
? Henkilöiden tavoitettavuus on huono, kalenterit ovat täynnä
? Näennäishyvä, massiivinen ja tehoton laatujärjestelmä, joka vaatimuksineen vie aikaa asiakastyöltä. Kaikki on ?kunnossa?, kun raportit, mittaukset on tehty.
? Kustannustehokkuus ei aina tuota edullisuutta ja toiminnan tehokkuutta, vaan aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia - kokonaistehokkuus unohtuu
? Sisäisten järjestelmien, menetelmien, etc. mylly pyörii ja kun kaikki sen vaateet on täytetty, ollaan tyytyväisiä. Samalla ei jää riittävästi aikaa tavalliselle kommunikaatiolle, asiakkaille, henkilöstölle ja oikeiden asioiden hoitamiselle. Kokonaisuus hämärtyy ja todelliset ongelmat jäävät havaitsematta ja niiden yksinkertaisetkin ratkaisut tekemättä.
? Organisaatio ei ole suoraviivainen ja tehokas
? Asiakastyön laadun tuottamismekanismi monimutkainen ja tehoton
? Omistaja-arvon tuottaminen voi toteutua lyhyellä tähtäimellä, mutta liiallinen kustannustehokkuus vähentää organisaation tehokkuutta ja asiakashyödyn tuottokykyä pitkällä tähtäimellä.
? Sisäinen kilpailu, oma etu etusijalla, organisaatiossa voi olla pelkoa, kaveri voidaan jättää. Asiakas unohtuu.
? Aikaa kuluu paljon, mutta tuloksia ei oikein synny.
Asiakashyöty ja omis 29.4.2011 1:19
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä