Capmanin uudet teknologiasijoitukset jäihin
Järjestelyn seurauksena Capman Technology 2007 -rahasto ei enää tee sijoituksia uusiin kohdeyrityksiin. Yhtiö kertoo keskittyvänsä nykyisten kohdeyritystensä arvonkehitystyöhön ja tuottojen maksimointiin rahastojen sijoittajille.
– Capmanin tavoitteena on tarjota rahastosijoittajille alan parhaaseen neljännekseen kuuluva tuottotaso. Etenkään varhaisen vaiheen teknologiasijoitusten tuotot eivät ole Euroopassa eivätkä Capmanilla enää viime vuosina tuoneet riittävää riskikorjattua tuottoa sijoittajille. Tämän seurauksena olemme päättäneet olla perustamatta uusia, itsenäisiä teknologiarahastoja tulevaisuudessa, Capmanin toimitusjohtaja Lennart Simonsen sanoo tiedotteessa.
Uudelleenorganisointiin liittyvien kulujen odotetaan olevan enintään 5 miljoonaa euroa tänä vuonna. Capmanin mukaan tästä enintään 3,8 miljoonaa euroa on alaskirjausta vuonna 2002 tehtyyn Swedestart-yrityskauppaan liittyvästä liikearvosta ja loput 1,2 miljoonaa euroa on uudelleenjärjestelyvarausta. Liikearvon alaskirjauksella ei ole kassavirtavaikutusta.
Capman kertoo lisäksi, että sen teknologiatiimin vetäjä Petri Niemi on irtisanoutunut. Hän jatkaa tehtävässään vuoden loppuun saakka, minkä jälkeen tehtävässä jatkaa Vesa Walldén.
Yhtiö on päättänyt jo aikaisemmin, että se ei perusta tulevaisuudessa uusia itsenäisiä life science -rahastoja.

















Kommentit (6)
So check out my message to you.
As a matter of fact don't let nothin' hold you back.
If the Capman can do it brother so can you.
I'm the Capman.
I hear you all ask 'bout the meaning of cap.
Well I'm the professor and all I can tell you is
While you're still sleepin' the saints are still weepin' cause
Things you call dead haven't yet had the chance to be born.
I'm the Capman.
I'm the Capman....repeat after me
It's a scoobie oobie doobie scoobie doobie melody
I'm the Capman....repeat after me
It's a scoobie oobie doobie scoobie doobie melody
So check out my message to you.
As a matter of fact don't let nothin' hold you back.
If the Capman can do it brother so can you.
I'm the Capman.
I hear you all ask 'bout the meaning of cap.
Well I'm the professor and all I can tell you is
While you're still sleepin' the saints are still weepin' cause
Things you call dead haven't yet had the chance to be born.
I'm the Capman.
I'm the Capman....repeat after me
It's a scoobie oobie doobie scoobie doobie melody
I'm the Capman....repeat after me
It's a scoobie oobie doobie scoobie doobie melody
Seo on Ckmäätmäään
Missä mahtaa olla Suomen ja Euroopan tulevaisuus? Mistä syntyy tarvittava dynamiikka ja kilpailuetu talouskasvun aikaansaamiseksi Suomeen ja Eurooppaan tulevaisuudessa? Suomi ja Eurooppa vaikuttavat jo nyt jääneen paikoilleen makaamaan vuosikymmenen verran puhumattakaan tulevasta.
Syntyykö talouden dynamiikka ja talouskasvu yhä suuremmilla panostuksilla isoihin ja jäykkiin olemassaoleviin yhtiöihin tai sellaisten luomiseen? Vai kuvittelemmeko todella rakentavamme tulevaisuutemme kiinteistöihin ja toistemme "selän pesemiseen" sijoittamalla eli siirtämällä rahaa taskusta toiseen sopivalla korolla? Vai näemmekö luovamme lisää virtuaalisia rahoitusmarkkinoita ja tuotteita irrallisina todellisesta kansantaloudesta sopivien tuottojen tekemiseksi pääomalle ikuisesti?
Minä en usko että näillä toimilla rakennetaan ja menestytään globaalissa kilpailussa tulevaisuudessa. Tämä ei ole vain realistinen näkemys talouden kehityksestä pitkällä juoksulla. Toivon mukaan jostain löytyisi joku oikeakin kansantaloustieteilijä, joka herättäisi meidän suuret päälliköt ja muut ihmiset päättäjät tästä vallitsevasta illuusiosta kansantalouden kehityksen ja toiminnan osalta. Edellä mainituilla poluilla ei tulevaisuutta rakenneta Suomeen eikä Eurooppaan. Tai minä en ainakaan usko tähän tulevaisuuteen. Se on suuri kupla.
Suomi ja Eurooppa tarvitsevat uusia kasvuyrityksiä ja liiketoimintaan teknologian sektorillekin. Meidän pitää pystyä luomaan sellaisia teknisiä tuotteita ja palveluita, jotka käyvät kaupaksi niin Suomessa ja Euroopassa kuin näiden rajojen ulkopuolellakin. Itsestään ja ilman riskipääomia tai suuria investointeja ei näitä yrityksiä synnytetä globaalissa kilpailussa menestyäkseen.
Meillä on valitettavasti suurempia rakenteellisia ongelmia kuin nykyiset valtioiden ja/tai niiden pankkien sekä rahoitusjärjestelmien ongelmat Suomessa ja Euroopassa. Jos tosiaan tilanne on sellainen että isotkaan ns. "pääomasijoittajat" eivät näe enää järkeväksi sijoittaa alkuvaiheen ja kasvuvaiheen teknologia toimialojen yrityksiin.
Luovutaanko Suomessa tosiaan oikeiden ja toimivien "pääomasijoitusmarkkinoiden" rakentamisesta? Vai näemmekö "pääomasijoitusmarkkinoiden" käsittävän ainoastaan ns. "private equity (PE)" segmentin? Siellä saadaan nopeasti ja helposti "hyvät tuotot" ainakin lyhyellä aikajänteellä. Se on siis kaikki kaikessa pääomasijoitustoiminnassa eikä muulla ole väliä. Nähdäänkö pääomasijoitusmarkkinoiden ns. "Venture Capital (VC)" segmentti ainoastaan valtiolle sopivana puuhasteluna ja "PE" markkinaan pyrkivien toimijoiden harjoittelu areenana tai kasvupaikkana? Siltä vaikuttaa.
Mielenkiintoista on nämä erot Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoissa. Yhdysvalloissa on toimivat "VC" markkinat, jossa syntyy ja kasvaa uusia menestyksellisiä globaaleita yrityksiä. "VC" pääomat ovat tietääkseni suhteellisen isot tässä segmentissä. Riskit ovat korkeat mutta sijoittajat saavat myös hyviä tuottoja suurelle riskille. Yhdysvalloissa nähdään "PE" markkinat huomattavasti riskittömämpänä mutta tuotot ovat myös pienempiä parhaan tietoni mukaan. Euroopassa on tilanne päinvastainen. Meillä on suuret panostukset "PE" markkinaan ja tuotot ovat myös korkeita suhteessa todelliseen riskiin. "VC" markkinat ovat olemattomat ainakin tuloksien pohjalta ja tuottojen pohjalta näköjään. Tämä on erittäin mielenkiintoista. Syitä on varmaan monia.
Toivon mukaan Suomessa ei luovuta näiden "VC" markkinoiden kehittämisen osalta puhumattakaan riskipääoman allokoinnissa määrällisesti yhä enemmän alku- ja kasvuvaiheen teknologia toimialan yrityksiin. Tuotot ovat kenties pienempiä mutta paljon hassataan valtion ja muidenkin toimijoiden rahaa aivan uskomattomiin juttuihin negatiivisella tuotolla eikä niissä ole mahdollisuutta koskaan saadaa mitään takaisin.
Selvää on että "VC" markkinat eivät toimi tai niitä ei ole oikeasti olemassa Suomessa ja heikosti toimivat Euroopassakin yleisesti. Nyt pitäisi panostaa vielä enemmän ongelmien ja esteiden korjaamiseen että "VC" markkinat saataisiin toimimaan. Ongelmien ja esteiden lakaiseminen maton alle ja siirtyminen helpomman rahan tai tuottojen perään entistä enemmän ei ole kestävä ratkaisu tulevan talouskehityksen ja -kasvun kannalta puhumattakaan uusien menestyksellisten yritysten ja työpaikkojen syntymisen osalta millään tavalla.
Toivon mukaan tämä ei ole lopun alkua ja vahva signaali lopettaa pyristely jo muutenkin toimimattomalle "VC" markkinalle sekä uusille potentiaalisille teknologian kasvuyrityksille Suomessa. Näitä ei synny itsestään eikä ilman kokonaisuudessaan toimivia pääomasijoitusmarkkinoita.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan mihin mennään näissä asioissa Suomessa jatkossa. Toivon parasta mutta pelkään pahinta. Toivossa on hyvä elää.