"Elop tuhosi iPhonen tehosekoittimella"

Ruutukaappaus
"Elop tuhosi iPhonen tehosekoittimella"
Nokian johtoon perjantaina nimitetty Stephen Elop on yhdysvaltalaisten lehtitietojen mukaan tuhonnut Nokian kilpailijan Applen iPhone-puhelimen tehosekoittimella.
Taloussanomat
10.9.2010 13:28
Kommentit 50

Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop tulee taloon ohjelmistotalo Microsoftilta. Apple on niin Nokian kuin Microsoftinkin kilpailija, ja Microsoft on yrittänyt jarruttaa työntekijöidensä iPhone-innostusta.

Yhdysvaltalainen talouslehti The Wall Street Journal kertoi maaliskuussa, että monet Microsoftin työntekijät joutuvat piilottelemaan iPhone-puhelimiaan.

20:40Osake
+0,05 %
3,886
+0,00

Microsoftin iPhone-kammo tuli julkiseksi viimeistään viime syksynä, kun yhtiön työntekijä otti omalla iPhonellaan kuvia toimitusjohtajasta Steve Ballmerista yhtiön tilaisuudessa Seattlen stadionilla. WSJ:n mukaan Ballmer nappasi puhelimen ja oli tallovinaan sen murskaksi tuhansien Microsoftin työntekijöiden edessä.

Osa Microsoftin johtajista puoltaa Applen puhelinten käyttöä, mutta ainakin yhtiön ylimpään johtoon kuuluva Kevin Turner on kehottanut Microsoftin myyjiä olemaan käyttämättä iPhoneja.

Taloustiedot

Microsoftin nimettömänä pysytellyt työntekijä kertoi WSJ:lle monien microsoftilaisten muokanneen puhelimiensa kuoria niin, että ne eivät näytä iPhoneilta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

WSJ:n mukaan Elop käytti Applen tuotteita ennen kuin Ballmer sai houkuteltua hänet Microsoftille vuoden 2008 alussa. Yhden silminnäkijän mukaan Elop oli laittanut Microsoftin myyjien tilaisuudessa oman iPhonensa ammattiluokan tehosekoittimeen ja tuhonnut sen.

Lisää Aiheesta
UutinenVanjoki hehkutti Lontoossa (14.9.2010 11:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (50)

Huono 0
Joillakin on varaa tällaiseenkin pelleilyyn sillä aikaa kun suuri osa maailman väestöstä näkee nälkää.

Seuraava kännykkäni merkki taitaa olla Samsung - nokialaisestani pimeni pari päivää sitten näyttö, vaikka oli ollut käytössä vasta 1 v 9 kk. Kiitoksia seurastanne, Nokia - ja näkemiin!
Leluihin kyllästynyt
Vai on kaveri oikein kantanut 30 kiloo painavan tehosekoittimen neuvotteluhuoneeseen ja vetänyt suojalasit silmille ennenkuin on pistänyt Applen muruiksi. Kova karju nääs.
Toivottavasti ei menny sim-kortti samalla pulse-ajolla.
Eli selkeästi jees-mies.
mitä muuta se on Ballmerin iloksi tehnyt?
Jep, tällaisilla tarinoilla Nokia nousuun. Olipa todellinen vitsi-valinta kapeaharteiselta mieheltä.
Vaikuttaa hyvältä tyypiltä.
asdfghh
Samalla tavalla tuhoaa myös Nokian.
Landed Immigrant
Vielä muutama kpl jäljellä...
Vatkaamalla paremmaksi
Eli tarkoittaako tämä nyt sitä, että koko Nokian konserni laitetaan tehosekoittimeen ja roskiin?
kurja pirtelö....
Nokian tuhoamiseen ei tarvita tehosekoitinta. Se hajoaa itsestään.
Ekologinen valinta
Tasokkaan tuntuinen kaveri. omia saavutuksiani on atomin halkaisu pöytäveitsellä.
Vatipää
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 0
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949