Porno marssii kännyköihin

Petri Korhonen
Porno marssii kännyköihin
Brittiläinen telekommunikaatioalan tutkimuslaitos ennustaa, että aikuisviihteen liikevaihto mobiilipalveluissa kasvaa 3,7 miljardiin euroon vuoteen 2013 mennessä. Jo nyt Yhdysvalloissa ollaan innostuneita Applen iPhonen videopuheluominaisuuksista, jotka on pornoalan mielestä "kuin tehty mobiilipornoon", Helsingin Sanomat kirjoittaa.
Taloussanomat
15.8.2010 15:09
Kommentit 26

Tutkimusyhtiö Juniper Researchin mukaan vielä pari vuotta sitten aikuisviihteen mobiilipalveluiden liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa. Kännykät kuitenkin kehittyvät vauhdilla, ja tuoreimmat älypuhelimet tarjoavat mainion alustan pornolle.

Yhdysvalloissa aikuisviihdeala on innoissaan Applen tuoreimmasta iPhone-versiosta. Sen FaceTime-videopuheluominaisuudet soveltuvat mainiosti pornon levittämiseen. 

Tutkimusten mukaan tietoliikenteeseen ja -palveluihin kulutetaan vuosi vuodelta enemmän rahaa. Juniper Researchkin ennustaa aikuisviihteen mobiilipalveluiden liikevaihdon kasvavan parissa vuodessa 3,7 miljardiin euroon.

Asiantuntijat ovat huolissaan sisältöjen näkymisestä aikuisten lisäksi lapsille. Älypuhelimia ostetaan yhä nuoremmille, eikä internetin sisältöä aina pystytä tai muisteta rajoittaa. Liian monelle älypuhelin on ensimmäinen kulkupeli internettiin.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSaako tätä tehdä töissä? (15.5.2010 06:03)
UutinenSeksi ja iPhone eivät sovi yhteen (22.2.2010 12:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (26)

Huono 0
tässä jälleen hyvä esimerkki siitä
Että lapsille ei kannata antaa älypuhelinta.
tosielämän mooses
Siinä menee ratikkamatkakin yhdessä hujauksessa, kun katselee pornoa älypuhelimesta. Ja äänet TÄYSILLE! Jo vain kukkahattutädit tykkää.
john.H.
Huono 1
Löytyykö tuohon iAppsia, ei vai..? Bummer..=(
Seuraavaksi telkkaria katsotaan kännykästä, joopa joo tai sitten kännyköistäkin tulee 40 tuumaisilla näytöillä varustettuja...

Aika hyvää pornoo saa olla, että joku viitsii katsella pikkukuvaruudusta ja vielä maksaa siitä, paitsi jos työnantaja maksaa..
Juhantalon Kake
Mielestäni kaikki ja kaikenlainen tekeminen pitäisi kieltää Suomessa, koska joku aina tekee sen niin että joku loukkaantuu. Siksi sallittua tulisi olla vain patjalla makaaminen selällään ja katsominen kattoon merkittyyn pisteeseen. Sitä voitaisiin valvoa liikkeenpaljastamilla ja jos henkilö tai hänen silmät liikkuisi niin sakkolappu lähetettäisiin automaattisesti.
Ehdotus
Huono 0
Esimerkiksi joku oli kuvannut peppuja.
Ehdotus
tässä jälleen hyvä esimerkki siitä
Että lapsille ei kannata antaa älypuhelinta.

Odotas kun niitä annetaan vanhuksille niin 50% kaikesta on pornoa.
Pässi
Apple ei hyväksy pornoa iPhonen Appstoreen, joten Apple iPhone kannattaa hankkia.
white trash sonta tunkee nokkeliskokkeliskännyköihin
Huono 0
Taivaassa(nettitaivas)on tarjolla lapsillekin
Lentävä Puliukko
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tukholma
Selkeää ja poutaa 16
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949