Älypuhelinten hinnat laskivat – Nokia porskuttaa
Nokia kertoo osavuosikatsauksessaan, että yhtiö myi toisen vuosineljänneksen aikana 24 miljoonaa älypuhelinta ja mobiilitietokonetta, joita Nokia nimittää yhdistelmälaitteiksi.
Määrä kasvoi 42 prosenttia viime vuoden toisen neljänneksen 16,9 miljoonasta laitteesta ja 12 prosenttia edellisen neljänneksen eli tammi–maaliskuun 21,5 miljoonasta laitteesta.
Nokia joutui kuitenkin laskemaan yhdistelmälaitteiden keskimääräistä myyntihintaa 143 euroon, kun se ensimmäisellä neljänneksellä oli 155 euroa ja viime vuoden toisella neljänneksellä 181 euroa. Nokia selittää yhdistelmälaitteiden hinnan laskua hintapaineilla tietyissä korkeamman hintaluokan älypuhelimissa. Samalla yhtiö pyrki myymään suhteessa enemmän alemman hintaluokan yhdistelmälaitteita laajempien kuluttajaryhmien saavuttamiseksi.
Nokian kaikkien matkaviestinten keskihinta jatkoi myös laskuaan. Huhti–kesäkuussa Nokian matkaviestinten keskimääräinen myyntihinta oli 61 euroa. Keskihinta laski viime vuoden toisen neljänneksen 64 eurosta ja edellisen neljänneksen 62 eurosta.
Nokian mukaan keskihinnan lasku viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna johtui pääosin korkeammasta alemman hintaluokan yhdistelmälaitteiden myyntiosuudesta sekä hintapaineista, erityisesti joissain korkeamman hintaluokan älypuhelimissa.
Laskua kuitenkin tasoitti joidenkin valuuttojen vahvistuminen suhteessa euroon ja yhdistelmälaitteiden suurempi osuus matkapuhelinten kappalemääräisestä myynnistä.
Nokian arvion mukaan sen markkinaosuus yhdistelmälaitteissa on pysynyt 41 prosentissa. Osuus on sama kuin viime vuoden huhti–kesäkuussa sekä tämän vuoden tammi–maaliskuussa.


















Kommentit (19)
Jos Nokia olisi toiminut vain kotimaan tuotannolla niin konkurssi olisi tullut tällä toiminnalla.
Ja kohta saa iPhonea omenan kilohinnalla.
No, oma veikkaukseni on, että Nokian älypuhelinmallisto laajenee tarvittaessa sopivasti ottamalla mukaan yhä halvempia malleja ja markkinaosuus sen kuin nousee.
Tämä Nokian julkistus kertoo lähinnä sen, että Nokia on yhä enemmän ajautumassa ns. bulkkivalmistajaksi joka valmistaa laitteita kehitysmaiden ja kehittyvien maiden markkinoille ja ns. länsimarkkinat jäävät siltä täysin väliin. Kallasvuon uho siitä, että palaavat älypuhelinten huipulle on sinänsä absurdi, että Nokia ei sinänsä ole siellä koskaan edes ollut, aikoinaan Communicator oli huipputuote bugineen, mutta niitä ei nykymittapuulla voi pitää älypuhelimina kaikkine rajoituksineen.
Mutta nyt eiku pukua teettämään Lontooseen. Se duunari Jobs ostaa farkut ja
paidat Walmartistista.