Google luopuu Hongkong-ohjauksesta toimiluvan takia
Hakukoneyhtiö Google muuttaa kiinalaisen sivustonsa toimintaa, jotta kiinalaisviranomaiset hyväksyisivät jatkoluvan yhtiölle. Google ilmoitti tammikuussa lopettavansa google.cn-sivuston hakutulosten sensuroinnin, mitä viranomaiset eivät ole katsoneet hyvällä.Yhtiön toimilupa on katkolla kesäkuun lopussa.
Google ilmoittaa lopettavansa käyttäjien suoran siirtämisen Hongkongin suodattamattomaan hakukoneeseen. Sen sijaan käyttäjät ohjataan google.cn-osoitteessa sijaitsevalle laskeutumissivulle, jolla he voivat valita jatkaako sensuroidun koneen käyttämistä vai siirtymistä Hongkongin hakukoneeseen.
Googlen lakiasioiden johtaja David Drummond kertoi asiasta tänään yhtiön blogissa. Google toivoo voivansa jatkaa Kiinassa ja uskookin uuden järjestelyn tyydyttävän sekä tiedonvapauden että viranomaisten vaatimukset.

















Kommentit (4)
Tässä olisi ideaa TaSallekin.
Yritätkö turhautumiseen asti näpytellä viestiäsi kommenttipalstan moderaattoreiden dumpattavaksi, vai olisiko mukavampaa keskustella jollain sanan vapautta arvostavalla forumilla?
Ehdotan TaSan johdolle "Hongkongilaisen" sivuston perustamista ennen kuin me kaikki keskustelijat löydämme vapaamman "kodin".
Ja "Hyvä hevonen ei syö kerran jo lähtenyttä ruohoa, joka palaa takaisin". Tämä
on taas kiinalainen sananlasku.
Googlen pitää välillä perehtyä myös yleissivistykseen.
Ei millään pahalla.