"Kännykkänumerot eivät ole loppumassa"
Turun Sanomat kertoi perjantaina kännykkänumeroiden kierrätyksen aiheuttavan tietosuojaongelmia.
Lehden mukaan tietosuojaan liittyviä ongelmia on syntynyt, kun operaattorit ovat myyneet käytöstä poistuneita matkapuhelinnumeroita uusille asiakkaille. Numeroiden uudet omistajat ovat saaneet esimerkiksi entisille omistajille tarkoitettuja viestejä ja puheluita.
Esimerkiksi TeliaSonera pitää yksityishenkilöiden numeroita "jäädytettynä" kolmen kuukauden ajan ennen kuin se kauppaa ne eteenpäin.
Eräänä keinona tietosuojaongelmien ratkaisemiseen on ehdotettu karenssiaikojen pidentämistä. Tällaista pohditaan operaattorien etujärjestössä Ficomissa.
Turun Sanomien haastatteleman Ficomin lakimiehen Marko Lahtisen mukaan alan itsesääntelyohjeistukseen ollaan kirjaamassa karenssiajan pidentämistä puoleen vuoteen.
Apua, numerot
loppuvat!
TeliSonerassa pelätään, että karenssiajan pidentäminen voisi tuoda paineita numeroiden riittävyyteen.
Turun Sanomissa TeliaSoneran asiakaspalvelujohtaja Esa Kling sanoo operaattorien kärsivän "jatkuvasta pulasta matkapuhelinnumeroissa".
Operaattoreiden mukaan niillä on jo nyt vaikeuksia löytää riittävästi sopivia numeroita asiakkaille, jotka haluavat mahdollisimman helposti muistettavia numeroyhdistelmiä.
– Hyvin tässä selvitään, jos vain kierrätys voidaan hoitaa tällä tavoin jatkossakin, Kling kertoo Taloussanomille.
Prepaid ja mokkulat
syövät numeroita
Kling selvittää Taloussanomille, että mahdollisia kännykkänumeroita kuluttavat nykyisin etenkin prepaid-liittymät.
Prepaid kytketyt numerot palaavat hitaasti – usein vasta lähes kaksi vuotta viimeisen käytön jälkeen – uusiokäyttöön. Klingin mukaan operaattori voi aloittaa toimenpiteet numeron kierrättämiseksi vasta, kun viimeisestä latauksesta tai käyttökerrasta on kulunut 200 vuorokautta.
Kling tosin sanoo prepaid-liittymien tason olevan vakaa, minkä takia operaattorit ovat voineet sopeuttaa järjestelmänsä numeroiden hitaaseen kiertävyyteen.
Prepaidien ohella numeroavaruutta kaventavat myös esimerkiksi suurten yritysten käyttöön varatut osat numeroavaruudesta. Etenkin takavuosina monet yhtiöt varasivat tietyn numerovälin työntekijöidensä käyttöön.
Klingin mukaan paineet numeroiden riittävyydessä johtuvat etenkin mokkulaliittymistä, joiden suosio on kasvanut Suomessa hurjasti viime vuosina.
– Sehän on positiivinen paine, Kling sanoo.
Mikä
numeropula?
Viestintäviraston viestintäverkkoasiantuntija Pekka Sillanmäki ei usko selitystä numeropulasta. Hänen mukaansa sotkussa on kyse pohjimmiltaan siitä, etteivät operaattorit halua pidentää karenssiaikoja.
– Kännykkänumerot eivät ole loppumassa, Sillanmäki sanoo Taloussanomille.
Nykyisin suurin osa kännyköissä ja esimerkiksi mokkulaliittymissä käytetyistä numeroista koostuu seitsemästä numerosta ja kolminumeroisesta etuliitteestä. Näin jokaiseen kolminumeroiseen etuliitteeseen voidaan siis liittää teoriassa lähes kymmenen miljoonaa liittymää.
Sillanmäen mukaan operaattorit voivat myös koska tahansa ottaa käyttöön kahdeksannen numeron. Tämä nostaisi teoreettisen maksimin jo lähes sataan miljoonaan numeroon.
– Yhdellä numerolla kapasiteetti kymmenkertaistuisi, Sillanmäki sanoo.
Uusia etuliitteitä, kuten esimerkiksi varastosta löytyvät 047- ja 048-numerot, operaattorit saavat käyttöön pyytämällä.
– Uusien numeroiden käyttöönotto tietenkin maksaa, minkä takia vanhoilla numeroilla pyritään pärjäämään mahdollisimman pitkään, Sillanmäki sanoo.
TeliaSoneran Kling kertookin pitävänsä nykyistä kierrätysjärjestelmää sopivana. Uusiin sääntöihin ollaan kuitenkin valmistauduttu jo henkisesti.
– Jos siihen liittyen tulee ohjeistuksia tai säädöksiä, toimimme niiden mukaan.




















Kommentit (23)
Onko kuvatkin vähissä!
Eikö sulle ressukalle ole riittänyt numeroa ?
Kysykää heiltä.
Kun ilma- ja päästöjohdannaiset ovat lopussa, sijoittajat ovat alkaneet hamstrata pian loppuvia numeroitakin.
´
Kuulin 69-yhdistelmiä myytävän mustassa pörssissä hirmuhinnoilla.
´
"Vaihdetaan mitä tahansa euroihin" kuuluu päivän ostohuuto markkinoilta.
Moniko muka näppäilee numerot soittaessaan käsipelillä? Hyvä, kun oman numeronsa edes osaa ulkoa - loput muistaa puhelin. Sitä paitsi numerot ovat nytkin 10-numeroisia 3-numeroisen "suuntanumeron" vuoksi.
Lyhytkestoisesta muistista kirjoittelevalla taitaa olla kotona vielä kiekkopuhelin käytössä. Sen kiekot muistaakseni pyörivät niin hitaasti, että jo 5-6 numeron numerosarjan muistaminen oli työn ja tuskan takana.