Applen oikeusjutut voivat poikia yllättävän voittajan
Applen ja HTC:n patenttikiista saattaa ajaa laitevalmistajat käyttämään puhelimissaan enemmän Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää, arvioi sijoitusyhtiö Oppenheimerin analyytikko Yair Reiner.
Applen haaste kohdistuu epäsuorasti Googleen ja sen Android-käyttöjärjestelmään, jota HTC on käyttänyt useissa puhelinmalleissaan.
Myös monet muut valmistajat ovat kiinnostuneet avoimesta Android-käyttöjärjestelmästä, jota on pidetty helpoimpana ja halvimpana tapana päästä älypuhelinmarkkinoille.
Applen kanne toimii varoituksena myös muille laitevalmistajille. Reinerin mukaan oikeusjutun sivuvaikutus voi olla, että yhä useampi laitevalmistaja valitseekin puhelimiinsa Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän, kertoo CNN Money -verkkopalvelu.
Reinerin mukaan Microsoftilla tilaisuus on tajuttu nopeasti. Yhtiö on markkinoinut itseään valmistajille vahvalla patenttisalkullaan ja valmiudella kamppailla asiakkaidensa puolesta, jos ne haastetaan oikeuteen patenttien loukkauksista.
Applen varsinainen tavoite oli oikeusjutulla varmistaa omien iPhone-puhelimiensa asema markkinoilla, ja torjua Googlen Android -puhelimien, kuten HTC:n valmistaman Nexus One -puhelimen suosion kasvu.
Apple varoitti jo viime vuonna muita valmistajia valmiudestaan puolustaa patenttejaan. Applen puolustamista patenteista tärkeimpiä on multitouch, eli kosketusnäytön käyttö useamman sormen kosketuksella.
Applen varoitus toimi aluksi, lukuun ottamatta Palm Pre -puhelinta. Reinerin mukaan yhtiössä ei pidetty Palmin puhelimia tarpeeksi suurena uhkana iPhonelle.
Monet muut valmistajat sen sijaan näkivät Applen hiljaisuuden myöntymisen merkkinä. Android-käyttöjärjestelmällä varustetun Motorola Droid-puhelimen suosio sai Applella hälytyskellot soimaan.




















Kommentit (19)
Firmaa haukuttaisiin (ja ollaan haukuttu) kaikenvaltaisesta vallan rohmuamisesta itselleen.
Mutta siinä missä Microsoft on pitkälti ajautunut tilanteesta toiseen, näyttäisi nyt vahvasti siltä että Apple on valinnut itselleen äärimmäisen agressiivisen strategian jossa pyritään käyttämään kaikki temput, jossa likaisiakaan temppuja ei karteta. Vaikuttaa jopa siltä, että Applella ei tällä hetkellä juuri muita temppuja taida pussissaan ollakaan.
Harmi. Olisin nimittäin voinut tutustua iPadiin lähemmin, ja harkita sitä reissuläppärini korvaajaksi. Nyt en enää oikein viitsi vaivautua.
Apple ei ole haastamassa Googlea. Ei se edes voisi sitä tehdä. Google kun lopettaisi sovelluksiensa tuen (Google Search, Google Maps, YouTube, Google Earth) Apple iPhonessa ja Macintosh koneissa, olisi se lopun alkua Applelle.
Firmaa haukuttaisiin (ja ollaan haukuttu) kaikenvaltaisesta vallan rohmuamisesta itselleen.
Nokiahan se oli joka lähti pelleilemään Appelin kanssa lakitupaan. Taitaapi osua Nokiaa otsalohkoon. Kuin lekalla vetäisi Nokiaa otsalohkoon, niin paljon rojalteja ja oikeudenkäyntikuluja Nokia joutunee maksamaan Applen kirstuun.
Nokia viä Applelta tuhkatkin pesästä.
-Sovellusta ei saa myydä minkään muun sivuston kautta, edes sen jälkeen vaikka Apple ei päästäisi sovellusta Apple Storeeen
-Applella on oikeus poistaa sovellus milloin tahansa myynnistä, ilman selitystä
-Apple maksaa vahingonkorvausta korkeintaan 50 dollaria, vaikka firma itse tuhoaisi sovelluksen vahingossa tai vuotaisi sovelluskehittäjän asiakastietoja kilpailijalle
-Sovelluskehittäjä saa käyttää vain tiukasti määriteltyjä rajapintoja, eikä porautua syvemmälle iPhonen käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin
Lähde: digitoday.fi/bisnes/2010/03/09/iphone-kehittajien-salainen-sopimus-paljastui/20103536/66
Sitten Apple poistaa sovelluksen kaupastaan ja maksaa vahingonkorvausta 50 dollaria. Mahtava business!