Tieto kaksinkertaistaa kapasiteettinsa
Uusi keskus on suorituskyvyltään yhtiön suurin, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Tällä hetkellä yhtiöllä on Helsingissä reilut 9 000 palvelinta.
Tieto investoi alkuvaiheessa keskukseen 18 miljoonaa euroa. Jatkossa investoinnit kasvavat. Vuonna 2008 Tiedon käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 83 miljoonaa euroa.
Suomen tiedonsiirtotarve on ollut jatkuvassa kasvussa. Informaation liikettä lisää esimerkiksi se, että yritykset ulkoistavat järjestelmiään ja palveluitaan verkkoon. Esimerkiksi laskutusjärjestelmä voidaan ulkoistaa palvelukeskukseen, jolloin yrityksen ei tarvitse investoida omiin laitteisiin.
Kapasiteetin lisäys kasvattaa vaatimuksia myös tiedonsiirron runkoverkkojen suhteen. Vielä on epäselvää, vaativatko myös runkoverkot tulevaisuudessa uudistuksia Suomen tiedonsiirtotarpeen kasvaessa.

















Kommentit (42)
On se kuitenkin aika erikoista, että Tieto Oyj tuottaa tietojärjestelmänsä halpamaissa kuten Kiina, Intia ja Tshekin Tasavalta. Miten on näissä tuotantopaikoissa tietoturva hoidettu. Kuitenkin Espoossa olevan palvelukeskuksen sijainti on salattu vedoten tietoturvaan. Taitaa olla pelkkä markkinointikikka jolla taas mainostetaan yrityksen suuruutta jotta se saisi lisää tilauksia julkishallinnolta ja veronmaksajien maksettavaksi.
Parempi niin onkin jotta asiakkaiden pettymyksiltä säästyttäisiin.
Ehkä Tiedon kannattaisi kuitenkin antaa varajärjestelmät alihankkijoiden hoidettavaksi jotka osaavat asiansa paremmin.
Googlen ja Tiedon palvelinkeskukset ovat sellaista kokoluokkaa, että ne edellyttävät varmasti paljon tiedonsiirtokapasiteettia. Iso kysymys onkin, riittääkö Suomen runkoverkkojen tiedonsiirtokapasiteetti palvelinkeskusten kuormitusta.
Ja veronmaksajatko pistetään maksamaan näiden kahden voitontavoittelijan liiketoimintojen kehittäminen.
Tieto Oyj:lle ja Googlelle pitää lähettää lasku runkoverkon kapasiteetin lisäämisestä heitä varten.
Ois motille, a-studiolle tai vastaavalle tutkivan journalismin ohjelmalle hyvää jutun aihetta tutkia valtion ja kuntien rahankäyttöä it-hankinnoissaan. Onhan siitä jotain juttua jo ollutkin mutta kesken jääneet projektit on vain pintaraapaisu siitä kusetuksesta mitä Tieto ja Logica harrastavat.
Tieto Oyj valmistautuu pääsemään veronmaksajien kukkarolle lisäämällä kapasiteettia. Toivottavasti valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnittää huomiota asiaan. Jos kaikki Julkishallinnon järjestelmät keskitetään yhteen yhtiöön, seuraa siitä tietoturvariski. Miten käy kun palvelinkeskus menee jostain syystä toimintakyvyttömäksi. Olisi hyvä olla myös muita vaihtoehtoja kuin tämä yksi yritys.