Valtio haluaa tietoverkot omistukseensa

Valtio haluaa tietoverkot omistukseensa
Hallitus hautoo miljardiluokan suunnitelmaa tietoverkkojen saamisesta valtion haltuun, YLE Uutiset kertoo. Luotettavaa tietoliikenne- ja puhelinverkkoa pidetään elintärkeänä yhteiskunnan toiminnalle.
Taloussanomat
22.11.2009 19:40
Kommentit 57

YLE Uutisten tietojen mukaan hallituksen miljardihankkeella pyrittäisiin luomaan luotettava suomalaisomisteinen tietoliikenteen runkoverkko. Verkkojen toimimattomuus heikentää huoltovarmuutta niin normaali- kuin poikkeusoloissakin.

Puolustusministeri ja virkamiehet ovat vaitonaisia hankkeesta puhuttaessa. Yhteiskunnan haavoittuvuus kuitenkin huolettaa.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen mukaan globalisaation kiivaimpina vuosina kansalliset intressit eivät ehkä ole olleet kylliksi esillä. Ministeri myöntää, että näiden intressien turvaamista on mietitty.

Tietoliikenteen runkoverkko on tällä hetkellä muun muassa TeliaSoneran, Elisan, DNA:n ja Finnetin omistuksessa. Kattavimmat siivut omistaa suomalainen Elisa ja pääosin ruotsalaisten omistama TeliaSonera.

Lisää Aiheesta
UutinenKaivinkonekin voi kaataa Suomen (10.9.2009 16:20)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (57)

Huono 0
Meinaako tämä sitä että valtio rakentaa Suomen kattavan valokaapeliverkon vai että valtio ottaa haltuunsa TeliaSoneran piuhat?

Toivottavasti se ensimmäinen jotta saataisiin oikea laajakaistanopeus myös Helsingin ulkopuolelle.
Mokkulat voi tunkea suohon suurimpien kaupunkien ulkopuolella, niiden nopeudet on vastaa korkeintaan vanhaa ISDN-yhteyttä.
Kuopio
Ja sitten sähköverkko kansalliseen omistukseen ja todellisia käyttökuluja vastaavat siirtomaksut.
Savon Voima
Huono 3
Eikö se vanha puhelinverkko ole pystyssä. Nyky ajan
tekniikalla on sillä myös hyvä nopeus.
Ähhähää!

Suuret viisaat miehet myivät perusinfran ja nyt maksattavat uuden veronmaksajilla kun Svantte pääsee lukemaan Häkämiehenkin posteja.
x*sonera+itella=ehkä fortum
Huono 1
Eikö se vanha puhelinverkko ole pystyssä. Nyky ajantekniikalla on sillä myös hyvä nopeus.
Kallellaan mutta toimii jopa tyydyttävästi
Jos ja kun tämä rakennetaan toivottavasti seuraava hallitus ei taas myy sitä pilkkahintaan. Ensin ostettaan ilmoja saksasta sitten on pakko myydä omat verkot ja taas rakentaa uudestaan.
Tuntuu hölmöläisten peiton jatkamis touhulle..
Jotain järjenvaloa näkyvissä.

Järjettömyyttä taas oli myydä verkot pois ja nyt ostaa takaisin. Kohta on sama edessä sähkönsiirron, rokotetuotannon, puolustusteollisuuden, jne kanssa.
Ja kuka maksaa
HIENOA! Nyt ostetaan kalliilla takaisin se mikä aikoinaan myytiin halvalla pois.
Myydään Häkämiehen puku kirpparilla..eipäs lahjoitetaan se UFF:lle ja ostetaan se kalliilla pois.
Tajusitte varmaan taloudellisen logiikan?
Talousnero
Huono 0
Rellu hoitamaan tota projektia niin hyvä tulee, Rellulla vois nääs olla hieman laajempi näkökulma ja noi ilmatilat keski-euroopassa on edelleen kiinnostavia.
rellu-fani
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -7
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -9
Bryssel
Pilvistä, ja poutaa -3
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

15:51OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,95+0,75 %+0,04

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050