Kirjaudu ▼
 

Googlen kirjahanke saattaa rikkoa kartellilakeja

Googlen kirjahanke saattaa rikkoa kartellilakeja
Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat hakukoneyhtiön Googlen ja kustannusyhtiöiden välisen tekijänoikeussopimuksen, kirjoittaa BBC.
Taloussanomat
5.7.2009 19:30
15

125 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen on syytetty rikkovan maan kartellilakeja. Sopimus antaa aiheen tarkempiin tutkimuksiin, kartellilakeja valvovat viranomaiset ilmoittivat.

Googlen suunnitteleman kirjojen digitalisoimishankkeen on pelätty luovan sille monopoliaseman kirjojen verkkojulkaisemisessa ja vaarantavan tekijänoikeudet.

Google pulitti viime vuonna 125 miljoonaa dollaria sopiakseen tekijänoikeuksia koskevan kiistan yhdysvaltalaisten kustantamojen kanssa. 

Myös Euroopan unioni on ilmoittanut tutkivansa, vaarantaako hanke kirjailijoiden tekijänoikeudet.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hei me gaadetaan googlen talous, ärsyttämällä kartelleja!
hejsan ilja 5.7.2009 20:29

Anonyymi
Googlen idea on loistava. Toivottavasti he saavat hankkeensa läpi. Tiede ja taide tulisi olla kaikkien käytettävissä.
lukija 5.7.2009 20:35

Anonyymi
Googlen idea on loistava. Toivottavasti he saavat hankkeensa läpi. Tiede ja taide tulisi olla kaikkien käytettävissä.



Siitä ei puhtaasti ole kyse, ei Google noita ilmaiseksi ole jakelemassa. Tehty sopimus rajaa muiden sähköisten jakelijoiden mahdollisuuksia tehdä vastaava sopimus ko. suuren kustantamon kanssa.

Ts. monopoli/kartelli -asetelmaa taas pukkaa. Toivon todellakin että Googlen ei anneta tehdä tätä vaan että kentälle astuisi joku muu pelaaja Googlen sijasta.
skeptinen 5.7.2009 21:24

Anonyymi
Tiede ja taide tulisi olla kaikkien käytettävissä

Kyllä, mutta ei Googlen monopolin kautta. Google ei todellakaan jakele niitä hyvää hyvyyttään vaan tehdäkseen rahaa.

Googlen hoidossa kirjat eivät ole kaikkien käytössä vaan ainoastaan niiden, joilla on varaa maksaa se mitä Google pyytää. Lisäksi Google voisi päättää minkälaista tietoa kukakin saa ostaa ja seurata millainen tieto ketäkin kiinnostaa. Pelottavaa.
Nimetön 5.7.2009 21:43

Anonyymi
Kerran internetissä, aina internetissä.
Niin ne ansaintamallit kosahtaa
Pertti-setä 5.7.2009 22:23

Anonyymi
Toivon todellakin että Googlen ei anneta tehdä tätä vaan että kentälle astuisi joku muu pelaaja Googlen sijasta.


Jäi hieman epäselväksi että miten jonkun toisen yrityksen monopoli/kartelli sitten olisi jotenkin parempi asia.

Työnnetään koko roska Sonylle! DRM and rootkits for evaryoneh!!
1984 ver2.0 6.7.2009 5:03

Anonyymi
Google ei todellakaan jakele niitä hyvää hyvyyttään vaan tehdäkseen rahaa.


Koska yleensä saa mitä maksaa, otan taiteeni ja tieteeni maksullisena, kiitos.
There Ain't No 6.7.2009 5:05

Anonyymi
Keksisikö joku suomalaisten kirjojen jakeluun vastaavanalaisen systeemin kuin Wikipedia?

Suomihan voisi olla edelläkävijä vaikkapa koulukirjojen jakelussa netin kautta oppilaille.
.
Koulukirjojen hankinta luokiolaiselle oppilaalle maksaa vanhemmille 800...1800 euroa.
Jos vaikka osankin noista voisi saada netin kautta, niin se jo helpottaisi.
Voisiko joku tehdä t 6.7.2009 5:29

Anonyymi
´

Tieto on valtaa ja nyt Google aikoo kruunata itsensä koko maailman kaikkivaltiaaksi.

Koska Googlen yrityskulttuuriin kuuluu slogan "Don't be evil" (Älä ole paha), on lupa toivoa että tämä yksinvaltias on parempi maailman kirjaston omistaja kuin entiset tuhannet rahanahneet pikkuruhtinaat.

Kenties Google kykenee vihdoinkin rakentamaan jo Platonin uneksiman ihannevaltion, jota johtaa viisas filosofikuningas nykyisten vallanhimoisten rahakamreerien ja asetehtailijoiden sijaan.
vänrikki S. 6.7.2009 7:15

Anonyymi
Vai järjestetäänkö tässä vain aikaa MS:lle päästä mukaan...
kyspä 6.7.2009 8:59
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä