Kesko palkitsee ammattikorkeakoulujen parhaita opinnäytetöitä -
vuoden 2009 teemana kansainvälisyys
03.04.2009. 11:00
Kesko Oyj
Osakekurssi
KESKO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 03.04.2009 KLO 11.00 1(4)
Kesko palkitsee ammattikorkeakoulujen parhaita opinnäytetöitä -
vuoden 2009 teemana kansainvälisyys
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisen Thesis-opinnäytetyökilpailun
parhaat opinnäytetyöt on valittu. Kilpailuun osallistui 173
opinnäytetyötä, joista 23 palkitaan 1 000 euron stipendillä. Lisäksi
tämänvuotisessa kilpailussa palkitaan kansainvälisyysteemasarjan
voittaja 2 000 euron stipendillä. Kilpailun palkinnot sponsoroi
Kesko.
Vuodesta 1992 järjestetyn Thesis-opinnäytetyökilpailun tarkoituksena
on lisätä ammattikorkeakoulututkintojen tunnettuutta, tuoda esille
niiden erityispiirteitä ja työelämäläheisyyttä sekä kehittää
opinnäytetöiden laatua. Kilpailun järjestää Oulun seudun
ammattikorkeakoulu. Kesko on kilpailun palkintojen sponsori vuosina
2007-2009. Lisäksi opetusministeriö tukee hanketta.
Koulutusalakohtaisten sarjojen lisäksi järjestettiin oma sarja
ajankohtaisena ja merkittävänä kehittämis- tai laatutekijänä
pidetylle teemalle. Tässä kilpailussa teemana oli kansainvälisyys.
Teemasarjassa palkittavan opinnäytetyön valitsijaksi kutsuttiin
viestintäjohtaja Paavo Moilanen Keskosta.
- Teemasarjan työt olivat kaikki korkeatasoisia, joten valinta ei
ollut aivan helppo. Joukosta nousi kuitenkin esiin
helsinkiläisen Helena Härkösen opinnäytetyö, joka käsittelee
julkishallinnon verkkopalvelujen roolia maahanmuuttajien
kotoutumisessa. Aihe on erittäin ajankohtainen ja ongelman käsittely
osoitti tekijän kypsyyttä. Työ haki positiivista ratkaisua
maahanmuuttajien tietotarpeeseen ja sisälsi erinomaisia havaintoja
sekä kehitysehdotuksia, Paavo Moilanen toteaa.
Ammattikorkeakoulut ovat tärkeä sidosryhmä Keskolle, joka työllistää
monipuolisesti eri alojen osaajia. Keskossa ja K-kaupoissa
työskentelee yhteensä noin 50 000 henkilöä Suomessa, Pohjoismaissa,
Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Ammattikorkeakoulututkinnon
suorittaneita työskentelee mm. markkinoinnin, taloushallinnon ja
logistiikan ammattilaisina sekä K-kauppiasyrittäjinä.
Palkinnot sekä kunniakirjat jaetaan ammattikorkeakoulupäivillä
13.5.2009 Oulussa.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Paavo Moilanen, Kesko Oyj, puh. 01053 22764
Thesis-johtoryhmän puheenjohtaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulun
rehtori Lauri Lantto, puh. 01027 22651
www.oamk.fi/thesis
Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa
kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon
ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa,
Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
PALKITTAVAT OPINNÄYTETYÖT
Kansainvälisyys-teema
Härkönen Helena, Helsinki, medianomi (AMK),
Julkishallinnon verkkopalvelut maahanmuuttajan kotoutumisen ja
työllistymisen tukena. Case Infopankki.fi,
Metropolia Ammattikorkeakoulu (Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia),
ohjaaja Rantala Matti
Kulttuuriala
Ailamo Niko, Helsinki, medianomi (AMK),
Suomalaisen indielevy-yhtiön tulonmuodostus. Äänitemyynnin laskun ja
alan pirstoutumisen luoma haaste,
Metropolia Ammattikorkeakoulu (Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia),
ohjaaja Halonen Katri
Kauhanen Päivi, Hämeenlinna, artenomi (AMK),
Löytöjä Vanajaveden rannoilta - lainattava pienoisnäyttely kulttuuri-
ja taidekasvatuksen tukena,
Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaajat Paju Raija ja Rantamaa Paula
Wahlström Kristian, Helsinki, musiikkipedagogi (ylempi AMK),
Oppilaan oikeat hakusanat: Oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden
yhteennivoutuminen rytmimusiikin kitaraopetuksessa ja
opetussuunnitelman uudistamisessa,
Metropolia Ammattikorkeakoulu, ohjaaja Väisänen Jukka
Luonnonvara- ja ympäristöala
Himanen Mikko, Sauvo, agrologi (AMK),
Kurkunnoukintakoneen suunnittelu ja valmistus,
Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaaja Wähälä Jukka
Lind Annica, Övermark, agrologi (AMK),
Hovvårdens betydelse för hästens välmående,
Yrkehögskolan Novia (Yrkehögskolan Sydväst), ohjaaja Johansson Dina
Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
Mäki Anna-Leena, Porvoo, restonomi (AMK),
Vanhan Porvoon asukkaiden näkemyksiä Vanhan Porvoon kehittämisestä,
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaajat Kantola Tarja ja Ritalahti
Jarmo
Ylönen Anni, Kuopio, restonomi (AMK),
Malliateria ravitsemusohjeena opiskelijaravintolassa. Case Fazer
Amica Helmi,
Savonia-ammattikorkeakoulu, ohjaaja Keinänen Anja-Riitta
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä humanistinen ja kasvatusala
Gustafsson Daniela, Pargas ja Höglund Jannike, Åbo, sosionomi (AMK),
Samtalsboken - ett stöd för föräldrar att samtala med barnet kring
fostran,
Yrkeshögskolan Novia, ohjaaja Björklund Gunilla
Hanhela Anna-Leena, Oulu, suuhygienisti (AMK),
Kullervo Kettu käy Iloisen Hampaan hammashoitolassa. Projektityönä
laadittu satukirja lapsen ensimmäisestä hammashoitolakäynnistä,
Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaaja Korteniemi Anne
Ilmoniemi Satu, Lahti, sosionomi (AMK),
Pienryhmästä rohkeutta. Musiikkipienryhmä lasten yksilöllisyyden ja
itsetunnon tukijana,
Lahden ammattikorkeakoulu, ohjaajat Hovi-Pulsa Raija ja Mustonen
Minna
Kangasniemi Terhi, Turku, Karvinen Susanna, Vantaa, Oranne Anna,
Tampere ja Turtiainen Hanna-Kaisa, Jyväskylä, viittomakielentulkki
(AMK),
Laulamme päivät halki - PMMP:n konsertin yhteistoiminnallinen
tulkkaus,
Diakonia-ammattikorkeakoulu, ohjaajat Rissanen Terhi ja Vuoriheimo
Marko
Koskimies Riina ja Tikkanen Saara, Tampere, terveydenhoitaja (AMK),
Opiskelijat unten mailla. Kysely ammattikorkeakouluopiskelijoiden
nukkumiskäyttäytymisestä,
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, ohjaajat Nieminen Irmeli ja Tuomi
Jouni
Tekniikan ja liikenteen ala
Hietala Ari-Pekka, Vantaa, insinööri (ylempi AMK),
E-Commerce Business Proposal for KONE's Service Business,
Metropolia Ammattikorkeakoulu, ohjaaja Rohweder Thomas
Kiviranta Sauli, Tampere, Kiviranta Vesa, Reisjärvi ja Kumpumäki
Teemu, Pori insinööri (AMK),
Paperikoneen telojen mittausjärjestelmä,
Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaaja Räty Juha
Lindholm Mira, Toijala, laboratorioanalyytikko (AMK),
PPARa- JA PPARy-agonistien vaikutus tulehdustekijöiden tuottoon
makrofageissa,
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, ohjaaja Välineva Tuuli
Liukkonen Mikko, Lahti, insinööri (AMK),
Kehitysympäristön virtualisointi,
Lahden ammattikorkeakoulu, ohjaaja Utriainen Jari
Nuora Harri, Helsinki, insinööri (AMK),
Suljettujen putkiverkostojen mitoitusperusteiden tarkastelu,
Satakunnan ammattikorkeakoulu, ohjaaja Sandberg Esa
Räinä Ilkka, Oulu, insinööri (AMK),
Veteen lauhduttavat pientalojen lämpöpumppuratkaisut
laboratorio-olosuhteissa,
Oulun seudun ammattikorkeakoulu, ohjaaja Niskala Mikko
Ränkman Simo, Lappi, insinööri (AMK),
Sairaalakohteiden mallidokumentit,
Tampereen ammattikorkeakoulu, ohjaaja Harsia Pirkko
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala sekä
luonnontieteiden ala
Huttunen Markku, Järvenpää, tradenomi (ylempi AMK),
Uuden ERP- järjestelmän käyttöönotto,
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaaja Räty Erkki
Koskinen Tuula, Hämeenlinna, tradenomi,
Ekstranet-palvelukokonaisuuden kehittäminen pehmeällä
systeemimetodologialla,
Hämeen ammattikorkeakoulu, ohjaaja Yläkoski Ilkka
Niskanen Ilkka, Vantaa, tradenomi,
Sisua, synkkyyttä, ammattitaitoa. Suomi-kuva musiikkiviennin
artistibiografioissa,
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ohjaajat Suominen Seppo ja
Vesala-Varttala Tanja
Sarmet Marjo-Riitta, Rauma, tradenomi,
Toimintaprosessin kehittäminen. Case Kelan koulumatkatuki,
Satakunnan ammattikorkeakoulu, ohjaaja Heinonen Eila
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
Copyright © Hugin AS 2009. All rights reserved.