Kirjaudu ▼
 

Biotie sai 10 miljoonan sijoituksen Tanskasta

Lääkekehitysyhtiö Biotie Therapiesin yhteistyökumppani, tanskalainen lääkeyhtiö Lundbeck on tehnyt 10 miljoonan euron sijoituksen suomalaisyhtiöön.
Taloussanomat
7.9.2012 09:03
7

Biotie suuntasi Lundbeckille 18,6 miljoonan osakkeen annin, jonka jälkeen Lundbeckin omistus Biotiessä on 4,6 prosenttia.

Biotie ja Lundbeck ovat myös muuttaneet Biotien Selincron-lääkkeen lisensointisopimusta EU:n ja Yhdysvaltojen ulkopuolisilla markkinoilla.

Lundbeckillä on maailmanlaajuiset kehitys- ja kaupallistamisoikeudet Selincroon, joka on Biotien alkoholiriippuvuuden hoitoon kehittämä lääke. Lundbeck on hakenut Selincrolle myyntilupaa EU:ssa Euroopan lääkevirastolta, jonka päätöstä asiassa odotetaan vielä tämän vuoden aikana.

Uuden sopimuksen mukaan Biotie on oikeutettu enintään 89 miljoonan euron ennakko- ja etappimaksuihin sekä rojaltimaksuihin Selincron myynnistä. Aiemmin summa oli 84 miljoonaa euroa.

Taloustiedot

Biotie kertoi tänään myös toteuttaneensa 30 miljoonan euron suunnatun osakeannin. Lindbeckin sijoitus annissa oli mainitut 10 miljoonaa euroa. Loput 20 miljoonaa euroa suunnattiin instituutiosijoittajille.

– Lundbeckin ja institutionaalisten osakkeenomistajien sitoutuminen ja saamamme yhteensä 30 miljoonan euron lisärahoitus avaa uusia mahdollisuuksia nyt, kun lähestymme merkittäviä kaupallisia ja kliinisen kehityksen etappeja. Lisäksi tämä vakiinnuttaa taloudellista asemaamme keskusteluissa mahdollisten kaupallisten kumppaneiden kanssa, Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaa sanoo tiedotteessa.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Timo Veromaa
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvä kirjoitus.... Pälä ... pälä ...(kaikihan tämän lukevat, olen tärkeä ihminen)... pälä.
mäntti 7.9.2012 8:50

Anonyymi
Nalmefeenihan on kehitetty jo 70-luvulla, ja orion patentoi yhdisteen 90-luvulla alkoholismin hoitoon. Rottakokeissa huomattiin, että annoskoko on ihan liian suuri, ja vaikuttava annos vaikuttaa dysforisesti ihmiseen.

Biotiehen sijoittaminen on, kuin kantaisi vettä kuivaan kaivoon. Kannattaisi tutustua isokinoleihin.
JeesusKrestos 7.9.2012 9:09

Anonyymi
Suomen viennin arvo kasvoi heinäkuussa kaksi prosenttia.

Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan vienti kasvoi kaksi prosenttia ja kohosi 4,5 miljardiin euroon. Tuonti jäi sen sijaan kolme prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tuonnin arvo, hieman yli 4,4 miljardia euroa, oli pienin kuukausiarvo lähes kahteen vuoteen.

Kauppataseeseen kertyi heinäkuussa ylijäämää 60 miljoonaa euroa.
Hohohohohehehehhohoh 7.9.2012 9:20

Anonyymi
Lundbeck uskoo Selincron läpimenoon- ei se muuten olisi satsannut nurkkaukseen

Molemmat yhtiöt voittaa tässä diilissä kun Biotie saa rahaa muiden lääkekandien kehitykseen ja toisaalta Lundbeckillä on helpompi ostaaa Biotie pois kun sillä on nurkka jo valmiina
näin 7.9.2012 10:39

Anonyymi
Epäilyttää koko Biotie. Johdon sitoutuminen omin osakkein minimaalista. Merkittävin kehitystrendi viime vuosina tappioputken lisäksi hallinnon menojen kasvu. Sinnekö Tekesin rahat menevät? Partnerit ja tuotteet vaihtuvat, mutta tärkein, usko säilyy, ainakin ikäänkuin usko. Pitäisin esim Karo Biota mielenkiintoisempana. Senttiosakeillakin pitää olla toivoa.
Investor the G 7.9.2012 16:31

Anonyymi
Miten nämä idioottimaiset kommentit tässä JeesusKrestos saisi muualle. Mikrofoni kehittäminen on vielä valovuoden ja n. 800milj ? päässä apteekissa olevasta lääkkeestä. Em nimimerkille, jospa pysyttäytyisit asiassa, josta ymmärrät jotain
Lääketutkija 7.9.2012 20:12

Anonyymi
Miten nämä idioottimaiset kommentit tässä JeesusKrestos saisi muualle. Lääkkeen kehittäminen on vielä valovuoden ja n. 800milj ? päässä apteekissa olevasta lääkkeestä. Em nimimerkille, jospa pysyttäytyisit asiassa, josta ymmärrät jotain
Lääketutkija 7.9.2012 20:16
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä