Alkoholinkäyttö on vahvasti sidoksissa tuloihin

Alkoholinkäyttö on vahvasti sidoksissa tuloihin
Mikä on alkoholin käytön ja tulojen välinen suhde? Tutkimustulosten perusteella alkoholinkäyttö on vahvasti sidoksissa tuloihin, ja alkoholinkäytön ja tulojen suhde vaihtelee, esimerkiksi sosioekonomisten asemien välillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Henri Syvänen
9.1.2012 13:42
Kommentit 43

Taloussanomat julkaisee tutkimusmaailmasta-sarjassa Aalto-yliopiston tutkijoiden ja professoreiden kirjoituksia ajankohtaisista aiheista.

Alkoholin käyttöä on tutkittu Suomessa laajalti jo aiemmin, mutta pro gradu -työni on ensimmäinen tutkimus alkoholin käytön ja tulojen välisestä suhteesta.

Tutkielmassa käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Juomatapatutkimuksen aineistoa vuodelta 2008.

Juomatapatutkimuksessa on selvitetty vastaajien alkoholin käyttöä ja kulutusta. Tulotiedot taas yhdistettiin aineistoon verotietojen kautta.

Kohtuullisesti alkoholia
käyttävillä suurimmat tulot

Tutkimustulosten mukaan absolutistit ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin alkoholin käyttäjät. Lisäksi alkoholin käytön ja tulojen välinen suhde noudattaa käänteistä u-käyrää, kun tarkastellaan päivittäisiä alkoholiannoksia: miesten kohdalla tulot ovat suurimmillaan 2,6 päivittäisen alkoholiannoksen kohdalla ja naisten tulot 1,2 annoksen kohdalla.

Lisäksi humaltumiskertojen määrä on korreloitunut käänteisesti tulojen kanssa miesten kohdalla, mutta samaa korrelaatiota ei löytynyt naisten juomisesta.

Toisaalta naisten kohdalla keskimääräinen vuosittainen alkoholin kulutuksen määrä on huomattavasti korkeampi ylemmissä tuloluokissa, kun taas miesten alkoholin kulutusmäärissä ei löydetty merkittäviä eroja eri tuloluokkien välillä.

Sosiaaliset tekijät vaikuttavat
tulojen ja alkoholin kulutuksen suhteeseen

Alemmissa sosiaalis-taloudellisissa asemissa olevien henkilöiden tulot ovat suuremmat, kun juomismäärät ovat pieniä. Myös sosiaalisen juomisen ja tulojen välillä havaittiin positiivinen yhteys.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi vielä nostaa esille sen, että viininjuojilla on keskimäärin viisi prosenttia suuremmat tulot kuin muita alkoholijuomia juovilla ja tämä korrelaatio löytyy sekä alemmista että ylemmistä tuloluokista.

Tutkielman tulokset kertovat siis kohtuullisen alkoholin käytön myönteisistä tuottavuus- ja sosiaalisuusvaikutuksista, joilla on puolestaan vaikutus tuloihin.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kohtuullisesti alkoholia käyttävät henkilöt ovat keskimäärin terveempiä ja näin ollen myös heidän tuottavuutensa on korkeampi. Toisaalta kohtuullinen alkoholin käyttö sosiaalisissa tilanteissa saattaa lisätä verkostoitumista, joka puolestaan auttaa työnsaannissa.

Syy- ja seuraussuhteet ovat usein monimutkaisempia, kuin mihin tämän tutkielman aineistosta saadaan vastaus. Tulokset kuitenkin kaiken kaikkiaan osoittavat, että kohtuullisesti alkoholia juovilla on suurimmat tulot kaikissa tuloluokissa.

Jatkotutkimuksen kannalta olisi mielenkiintoista, jos samanlainen analyysi voitaisiin toteuttaa pidemmältä ajalta. Näin pystyttäisiin kontrolloimaan esimerkiksi alkoholiveron muutosten vaikutusta juomisen ja tulojen väliseen suhteeseen. Tällaisella tutkimuksella saattaisi olla myös kansanterveydellistä merkitystä.

Henri Syvänen
Aalto-yliopisto

Lisää Aiheesta
UutinenHarva yritys osaa muuttaa (18.1. 15:19)
UutinenOsakesalkun hajautus kannattaa (20.12.2011 13:41)
UutinenVastuullinen yritys katsoo kauas (5.12.2011 15:03)
UutinenRuuan pitäisi maksaa enemmän (1.12.2011 13:47)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (43)

Huono 0
"viininjuojilla on keskimäärin viisi prosenttia suuremmat tulot kuin muita alkoholijuomia juovilla"

Ja ei kun bujoleeta nassuun!
Welcome 5%
Viinan hintaa pitää siis vielä nostaa, jos köyhillä on varaa juoda yhtäpaljon kuin rikkailla.
Tosin alkoholistin perheessä viinan hinnan nosto ei vähennä juomista, vaan vain lapset kärsii kun heidän huolenpitoon jää vähemmän rahaa..
Lisää tutkimusta hinnan vaikutuksesta todellisiin haittoihin
Huono 0
Tutkimustulosten mukaan absolutistit ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin alkoholin käyttäjät.


Alkoholiongelmista päästäisiin eroon toteuttamalla "sisäinen devalvaatio". Samalla saataisiin vientiyritysten ja koko yhteiskunnan kilpailukyky palautettua globaalikilpailun edellyttämälle tasolle.
Kun ulkoinen devalvaavio ei ole enää mahdollista tarvitaan sisäinen
Huono 5
Viina liuottaa aivokudosta.
-
Mitä enemmän juot sitä köyhempi oot. Siihen mitään tutkimuksia tarvita.
Ok
"Tutkimustulosten mukaan absolutistit ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin alkoholin käyttäjät".

No tätä arvelinkin, kun tulot ovat vain vähentyneet;)

Paljonko pitäisi ryypätä, että saisin 10000 e kuussa lisää?
THL tutkimista
Hauska nollatutkimus!
HaRos
Huono 0
Ei kai sitä köyhillä ole varaa viinaan.
Tuomas
pienet tulot, köyhyys ja yksinäisyys ovat suora tie alkoholismiin josta helpotusta haetaan kun elämä ympärillä on yhtäjaksoista h**vettiä

hyvätuloisella onkin mukava ottaa lasillinen rentouttavaa viiniä mukavan hyvätuloisen työpäivän päätteeksi

huonotuloisen ankaran hirvittävän työrupeaman päätteeksi monen tekee mieli vetää kunnon kännit ihan pelkkään pahaan oloon, kierrehän siitä syntyy.

On myös tutkittu että hyvätuloisilla ei ole kykyä empatiaan, koska eivät ole kokeneet köyhyyttä ja hirveyttä mitä tässäkin maassa on jo yli miljoonalla ihmisellä päivittäin
pätkätyöt
Huono 0
Täytyy olla juomatta, kun ei ole varaa siemaista laatua.
kiljua kenenkään maha kestä
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949