HS: Työterveydenhuollosta tuli tuottoisaa bisnestä
Terveyspalveluyritys Mehiläisen emoyhtiön Ambean neuvonantajana toimineen professori Jussi Huttusen mukaan yksityinen bisnes on saanut liian suuret toimintamahdollisuudet erityisesti työterveyshuollossa.
Valtion työntekijöille ostetaan työterveyshuoltoa eniten suurilta terveysyrityksiltä, joiden omistajia ovat kansainväliset sijoittajat.
– Terveysyritysten palkitsemisjärjestelyt eivät ole tästä maailmasta, Huttunen sanoo Helsingin Sanomissa.
Työterveysasemilla tehdään tuottoisaa bisnestä. Potilas tuntee olevansa hyvissä käsissä, kun häntä tutkitaan monin kokein ja testein. Samalla yritys tienaa, toisin kuin vaikkapa kehotuksella laihduttaa. Näin sanovat lehden haastattelemat työterveyslääkäri ja -hoitaja.
Terveyspalveluyritys Diacorin toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen kiistää yhtiönsä osalta turhat tutkimukset ja kannustimet, jotka lisäisivät tutkimus- ja hoitopalvelujen käyttöä. Hänen mukaansa tutkimukset perustuvat lääketieteelliseen harkintaan ja osaamiseen.













