Kirjaudu ▼
 

HS: Työterveydenhuollosta tuli tuottoisaa bisnestä

ismo henttonen / Lehtikuva
HS: Työterveydenhuollosta tuli tuottoisaa bisnestä
Ulkoistaminen on selvästi suosituin tapa järjestää työterveyshuolto. Tilanteesta hyötyvät lääkäriasemat, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Taloussanomat
3.12.2011 09:37
53

Terveyspalveluyritys Mehiläisen emoyhtiön Ambean neuvonantajana toimineen professori Jussi Huttusen mukaan yksityinen bisnes on saanut liian suuret toimintamahdollisuudet erityisesti työterveyshuollossa.

Valtion työntekijöille ostetaan työterveyshuoltoa eniten suurilta terveysyrityksiltä, joiden omistajia ovat kansainväliset sijoittajat.

– Terveysyritysten palkitsemisjärjestelyt eivät ole tästä maailmasta, Huttunen sanoo Helsingin Sanomissa.

Työterveysasemilla tehdään tuottoisaa bisnestä. Potilas tuntee olevansa hyvissä käsissä, kun häntä tutkitaan monin kokein ja testein. Samalla yritys tienaa, toisin kuin vaikkapa kehotuksella laihduttaa. Näin sanovat lehden haastattelemat työterveyslääkäri ja -hoitaja.

Terveyspalveluyritys Diacorin toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen kiistää yhtiönsä osalta turhat tutkimukset ja kannustimet, jotka lisäisivät tutkimus- ja hoitopalvelujen käyttöä. Hänen mukaansa tutkimukset perustuvat lääketieteelliseen harkintaan ja osaamiseen.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)


Anonyymi
Yksityisen terveydenhuollon tarkoitus on tehdä omistajilleen mahdollisimman hyvä tulos. Sitten tulee potilaan hoidon laatu. Mieluiten vielä niin että potilas ta ei heti paranneta vaan hoidetaan mahdollisimman kalliisti. Mutta tämä on kansan tahto. Kokoomus on suurin puolue.
Hippo Crates 3.12.2011 17:20

Anonyymi
Kas kummaa kun yksityisesti tuotettu yllättäen osoittautuu kalliimmaksi.

Ei kai tämän pitäisi tulla kenellekkään yllätyksenä.


Ei se, että se yksityiselle ihmiselle tulee kalliiksi vaan se, että se tulee valtiollekin kalliiksi. Eikö sitä valtion rahaa juuri yritetty säästää yksityistämällä.
Aliina 3.12.2011 18:04

Anonyymi
Yksityisiltä Kela-korvaukset pois.

Tämä tosin tarkoittaisi sitä, että hinnat kolminkertaistuisivat nykyisestä.


Maksajaksi jää potilas ei ne hinnat putoo laisinkaan. Kun ei terveyskeskukset vedä niin ei vedä.
Nimetön 3.12.2011 18:07

Anonyymi
..ja toisaalla kerrotazn, että Suomeen tarvitaan parikymmentätuhatta hoitoalan ammattilaista lisää eläköitymisten takia. Ynnä että lisätään koulutusta :)
Kukaan ei halua tällaiseen matalapalkka-alan koulutukseen. Nostetaan hoitoalan palkkoja heti tonnilla niin tilanne oikenee ja kormetologi-sairaanhoitajat jne palaavat töihinsä. Ongelma on hetkessä ohi. Tämä ulkomaalaisomisteisten firmojen ruokkiminen on syytä stopata heti.
Eefraimi 3.12.2011 18:49

Anonyymi
Työterveyshuolto terveyskeskuksiin ja yksityislääkärillä käynnin maksakoon jokainen KOKONAAN itse.
:) 3.12.2011 20:45

Anonyymi
Lääkäreistä on tullut ahneita bisnesmiehiä,koskee myös hammaslääkäreitä.
Sairasta bisnestä 3.12.2011 21:15

Anonyymi
Selvästi suosituin tapa on ulkoistaminen, mutta myös selvästi kallein.
Eli mikä on ulkoista 3.12.2011 21:33

Anonyymi
"Lääkäreistä on tullut ahneita bisnesmiehiä,koskee myös hammaslääkäreitä.
Sairasta bisnestä"


Kun talouskriisin aiheuttama viha purkautuu niin pankinjohtajien ja heidän perheiden hävittämisen jälkeen ovat vuorossa lääkärit ja heidän perheet.
Näin se menee ahneud 3.12.2011 21:34

Anonyymi
Lääketieteellä ja tavallisilla lääkäreillä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään.
Aina Ikävä 4.12.2011 9:24

Anonyymi
Terveiden hoitaminen on aina ollut helpompaa ja kannatavampaa kuin sairaiden. Siksi yksityinen pääoma on sijoittanut kultakaivoksen lailla kannattavaan työterveyshuoltoon.


Koska käytännössä kakki merkittävät toimijat ovat ulkomaalaisessa omistuksessa, niin myös kullankaivuun voitot menevät ulkomaille. Kun lisäksi on jo vuosia tiedetty, että firmojen kannattaa jäättää Suomeen tappiot ja voitot ulkomaille, niin veronmaksajien rakentaman rahoituspajatson tyhjentäminen ei voisi olla helpompaa.

Ovatko poliitikot ovat tyhmiä tai kyvyttömiä vai molempia, kun massiiviseen terveydenhuollon rahansiirtoon herätään vasta nyt, kun tosiasiat ovat olleet silmien edessä vuosia. Tätä asiaa on esitelty erilaisilla foorumeilla vuosia. Mutta niin moni poliitikko on ummistanut silmänsä ja niin moni on tukenut terveydenhuollon kullankaivuun tuotosten siirtoa pois Suomesta. Ja kaikki veronmaksajien piikkin ja (pääosin)veronmaksajien tappioksi.

Työterveyshuolto rahoitetaan osittain kaikkien veronmaksajien veroilla. Työterveyshuoltoa saavat kuitenkin vain työsuhteessa olevat. Näin ollen vain (pieni) osa työterveydenhuollon rahoittajista "pääsee kuluttamaan" työterveyshuollon palveluja.

Julkisella sektorilla tehdään kovaa työtä öisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä. otilaat ovat tasa-arvoisessa asemassa, työsuhdetta ei edellytettä jotta saisi hoitoa, ja yhtä hyvää hoitoa saavat niin johtajat kuin veneen alla asuvat alkoholistitkin.
Terveydenhuollon kul 4.12.2011 13:11
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä