Biotie aloittanut Parkinsonin taudin reseptorisalpaajansa tutkimukset
Tutkimuksen tuloksien odotetaan olevan saatavilla vuoden 2013 alkupuolella.
SYN115 on suun kautta otettava A2a-reseptorisalpaaja. Adenosiini A2a -salpauksen on Parkinsonin taudin kokeellisissa malleissa osoitettu vähentävän motorisia oireita ja tehostavan levodopan ja dopamiiniagonistien vaikutuksia pakkoliikkeitä aiheuttamatta.
SYN115 vaikuttaa kokeellisissa malleissa myös Parkinsonin taudin ei-motorisiin oireisiin, kuten masennukseen, henkiseen suorituskykyyn ja ahdistuneisuuteen.
Tutkimukseen osallistuu 400 Parkinsonin tautia sairastavaa potilasta, joilla levodopa-annoksen vaikutuksen kesto on riittämätön ja taudin oireet palaavat ennen seuraavaa annosta.
– Vaikka Parkinsonin tautiin on jo olemassa lääkehoitoja, uusilla mekanismeilla vaikuttaville lääkkeille on edelleen merkittävä lääketieteellinen tarve, ja SYN115:sta voi tulla ensimmäinen uudella mekanismilla vaikuttava lääke Parkinsonin taudin hoitoon yli 20 vuoteen, sanoo Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaa.
Biotie on lisensoinut SYN115:n maailmanlaajuiset yksinoikeudet UCB Pharma S.A.:lle. UCB tulee olemaan vastuussa tuotteen Faasi 3 kehityksestä ja kaupallistamisesta.
















Kommentit (1)