Orion paransi tulostaan

Lääkevalmistaja Orionin tulos kasvoi viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavasta ajasta, kun yhtiö onnistui kasvattamaan sekä omien että geneeristen lääkkeiden myyntiä. Yhtiö nostaa osinkoaan ja jakaa lisäksi pääoman palautusta omistajilleen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2011 12:49
Kommentit 7

Orionin tulos ennen veroja nousi loka–joulukuussa 52,4 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 43,1 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi 214,9 miljoonaan euroon 193,3 miljoonasta eurosta. Liikevoittoa kertyi 52,6 miljoonaa euroa vertailukauden 43,9 miljoonan euron jälkeen. Osakekohtainen tulos parani 0,26 euroon 0,23 eurosta.

03:22Osake
+0,55 %
14,51
+0,08

– Orionin omaan tutkimukseen perustuvien keskeisten tuotteiden myynnit kasvoivat. Myös geneeristen lääkkeiden ja itsehoitovalmisteiden osalta vuosi oli menestyksekäs. Liikevoittomme oli hyvän myynnin ansiosta selvästi edellisvuotta korkeampi, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Lappalainen tulostiedotteessa.

Orionin liikevaihdolle tärkeiden Parkinson-lääkkeiden markkinamyynnin kasvu oli viime vuonna hieman alle 10 prosenttia. Yhtiö odottaa Parkinson-myynnin kasvun hidastuvan edelleen tämän vuoden aikana.

Taloustiedot

Yhtiön hallitus esittää, että viime vuodelta maksettaisiin osinkoa 1,20 euroa osakkeelta. Edellisvuoden osinko oli yksi euro.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Osingon lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiö jakaisi pääoman palautuksena 0,06 euroa osakkeenomistajille. Viime vuonna yhtiö palautti pääomaa 0,10 euroa osakkeelta.

Orionin koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 10 prosenttia 849,9 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja koheni 24 prosenttia 252,6 miljoonaan euroon.

Orion arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon ja liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä kasvavan hieman viime vuodesta.

Lisää Aiheesta
UutinenOrionilta positiivinen tulosvaroitus (13.4.2011 17:52)
YrityksetOrion
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Minä paransin tulosta olin vuoden työttömänä ja lepäilin jatkan lepäilyä painokin puonnut.
Omat tuloni suhteessa työmäärään 400% kasvoivat
Kiva kun muut haluaa töihin
Huono 2
Psyykenlääkettä menee markkinoille kuin häkää !
EK saa osakkeistaan hyvät osingot.
Prozacia huuleen
Huono 0
Osinkot hyvät
Tanssitaan oikhein ripaskaa.
Huono 2
Metso nousuun!
Viagraa huuleen!
Huono 3
Mitäs yhdestä Orionista, kun Metsolla tulossa jättitilaus plakkariin.
Tämä on tosi.
Huono 0
Juu vain Fuusio Black Rock yhtiön tms. Kruunaa jalokiven 100 euroon.
Jahtimies
Huono 0
Osingoista jälleen kerran kiitos ja kumarrus, on tämä mukava lappu omistaa...
Osakas
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949