Vaikeudet Venäjällä ajoivat Oriola-KD:n tulosvaroitukseen
Syynä heikentyneeseen tulosarvioon on Venäjän vaikea markkinatilanne. Oriola-KD ennakoi Venäjän lääkkeiden vähittäis- ja tukkukaupan liikevoiton jäävän tänä vuonna selvästi viime vuotta heikommaksi.
Liikevaihtoarvio pysyy ennallaan eli Oriola-KD uskoo yhä liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna.
Oriola-KD kertoi myös, että tammi–maaliskuun liikevaihto kasvoi 449,0 miljoonaan euroon viime vuoden 403,5 miljoonasta eurosta. Liikevoitto kutistui selvästi 4,2 miljoonaan euroon 12,4 miljoonasta eurosta Venäjän liiketoiminnasta johtuen.
– Venäjän lääkemarkkina pieneni ruplissa noin 10 prosenttia, mikä yhdessä lääkkeiden hintasääntelyn kanssa on johtanut erittäin kireään kilpailuun, Oriola-KD kertoo pörssitiedotteessaan.
Oriola-KD julkistaa tammi–maaliskuun osavuosikatsauksen ensi viikon torstaina.

















Kommentit (6)
No kelläpä siellä ei olisi "vaikea markkinatilanne".
Milloin on sähkön jakelussa ongelmia, milloin takavarikoidaan (lue: varastetaan) omaisuutta, kun 5 vuotta sitten tehdystä sopimuksesta puuttui 3 vuotta sitten mukaan tulleen oligarkin sormuksen jälki.
Ja samassa ajassa rupla on vahvistunut 20%. Minun matematiikkani mukaan tuo tarkoittaa vähemmän veroja Venäjälle ja enemmän (Euro) voittoja sijoittajien taskuun.
Ok, hieman tarkoitushakuisesti jätin huomioimatta Euron (ja Dollarin) arvon laskun..
Suurimmalla osalla suomalaisyrityksistä on ongelmia kotimaassa.
Suuret yhtiöt pärjäävät kyllä kun on kaikenmaailman tukiaisia valtiolta ja lähes monopoliasema suomessa.
Pienet ja keskisuuret yritykset taas ovat suurten armoilla ja valtiokin vaan potkii päähän ainakun mahdollista
"Yllätyksen" ajoitus kertoo toimivasta johdosta karua kieltä...
Olisivatko hirttäneet itsensä valuuttaswappeihin?