Konecranes punnersi kelpo tulokseen
– Vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys vastasi laajalti odotuksiamme. Kysyntä jatkui hyvällä tasolla, ja oli ilahduttavaa nähdä toiminnan vilkastuvan myös Länsi-Euroopassa, toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo osavuosikatsauksessa.
Liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 22 prosenttia viime vuodesta 474,0 miljoonaan euroon. Laitteissa liikevaihto kasvoi niin ikään 22 prosenttia ja kunnossapidossa 20 prosenttia.
Liikevaihdosta jäi liikevoittoa ilman uudelleenjärjestelykuluja 24,0 miljoonaa euroa eli 5,1 prosenttia. Viime vuonna suhteellista kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti oli 4,8.
Lundmark kuvaa liikevoittomarginaalia kausiluonteisesti heikoksi, mikä hänen mukaansa on tyypillistä yhtiön ensimmäiselle neljännekselle.
Tulos ennen veroja parani selvästi ja nousi 20,5 miljoonaan euroon viime vuoden 11,8 miljoonasta eurosta. Tulos oli hieman odotuksia parempi. Uutistoimisto Bloombergin keräämien ennusteiden mediaanilukema oli 19,3 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos koheni 0,25 euroon 0,14 eurosta.
Uusia tilauksia Konecranes sai tammi-maaliskuussa 535 miljoonan euron arvosta, lähes viisi prosenttia viime vuotta enemmän. Yhtiön tilauskanta oli maaliskuun lopussa vähän yli miljardissa eurossa, runsaat 12 prosenttia vuodentakaista korkeammalla.
Konecranes arvioi tilauskantansa perusteella, että koko vuoden liikevaihto kasvaa ja liikevoitto paranee viime vuodesta.










