Outotecilla oli vahva loppuvuosi

Lehtikuva
Outotecilla oli vahva loppuvuosi
Mineraali- ja metalliteknologiayhtiö Outotec kasvatti liikevaihtoaan ja kohensi kannattavuuttaan loppuvuonna. Uusia tilauksia yhtiö sai vuoden viimeisellä neljänneksellä hieman vuodentakaista vähemmän, mutta koko vuoden tilauskertymä oli yhtiön mukaan ennätyksellinen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2012 14:30
Kommentit 0

Kaiken kaikkiaan koko viime vuosi oli Outotecille menestyksekäs. Yhtiö aikookin nostaa osakekohtaisen osinkonsa 0,85 euroon edellisvuoden 0,75 eurosta.

– Liiketoimintanäkymämme vuodelle 2012 ovat hyvät makrotalouden epävarmuuksista huolimatta. Suuri tilauskantamme tarjoaa hyvän lähtökohdan alkaneelle vuodelle. Vahva taseemme mahdollistaa strategiamme mukaisten yritysostojen jatkamisen, toimitusjohtaja Pertti Korhonen sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

01:53Osake
+0,89 %
32,83
+0,29

Outotecin liikevaihto kasvoi loka–joulukuussa reippaasti eli 50 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta 496,8 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi 64 prosenttia 54,9 miljoonaan euroon. Suhteellista kannattavuutta mittaava liikevoittoprosentti nousi 9,9:ään 8,5:stä.

Tulos ennen veroja tuplaantui 50,8 miljoonaan euroon. Tulos osui likimain analyytikkoennusteisiin. Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin ennusteessa odottaneet 54,3 miljoonan euron tulosta. Kyseessä on 10 ennusteen mediaani eli keskimmäinen lukema.

Taloustiedot

Osakekohtainen tulos nousi 0,81 euroon 0,40 eurosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusia tilauksia Outotec sai loka-joulukuussa 327,0 miljoonaa euroa, joka on kahdeksan prosenttia vuodentakaista vähemmän. Yhtiöllä oli vuoden lopussa tilauskantaa lähes kahden miljardin euron arvosta. Kasvua vuodentakaisesta oli 42 prosenttia.

Outotecin koko viime vuoden liikevaihto kasvoi 43 prosenttia 1,4 miljardiin euroon. Liikevoitto ennen kertaeriä ja hankintamenon allokointiin liittyviä poistoja parani 63 prosenttia. Tilauskertymä nousi yhtiön mukaan kaikkien aikojen ennätykseen eli kahteen miljardiin euroon.

Outotec arvioi koko kuluvan vuoden liikevaihtonsa nousevan 1,7–1,9 miljardiin euroon. Liikevoittoprosentin yhtiö ennakoi asettuvan 9–10 prosenttiin.

Lisää Aiheesta
UutinenSolidium sijoittaa Outoteciin (7.3. 09:12)
YrityksetOutotec
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 12
Oulu
Selkeää ja poutaa 7
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949