Componentan tappio suureni – koko vuoden tuloksesta voitollinen
Tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaeriä painui 3,5 miljoonaa euroa tappiolle. Viime vuoden vertailukaudella tappiota tuli 2,1 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tappio ilman kertaeriä syveni 0,14 euroon 0,09 eurosta.
Componentan liikevaihto oli kuitenkin kasvussa ja myös liikevoitto koheni. Liikevaihto nousi 134,1 miljoonaan euroon 112,3 miljoonasta eurosta. Liikevoitto ilman kertaeriä kasvoi 3,8 miljoonaan euroon 3,4 miljoonasta eurosta. Osavuosikatsauksen mukaan liikevoittoa paransivat viimevuotista suuremmat tuotantomäärät ja kustannussopeutukset.
Toimitusjohtaja Heikki Lehtosen mukaan liikevoittoa rasittivat toisaalta raaka-aineiden hintojen nousut, erityisesti sellaisten raaka-aineiden osalta, jotka eivät sisältyneet asiakkailta veloitettaviin materiaalilisiin.
– Yhteensä tällaisten raaka-aineiden sekä rautaraaka-aineiden hintojen nousun vaikutus yhtiön liikevoittoon oli 8,5 miljoonaa euroa negatiivinen, Lehtonen kertoo osavuosikatsauksessa.
Componentan ohjeistus koko vuodelle on ennallaan. Yhtiö odottaa, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin 30 prosenttia ja tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaeriä on voitollinen. Koko vuoden liiketoiminnan nettorahavirran odotetaan olevan positiivinen. Tänä vuonna yhtiö ennakoi tekevänsä tuotannollisia investointeja noin 20 miljoonan euron arvosta.
Konsernin tilauskanta kasvoi viidenneksen ja oli syyskuun lopussa noin 104 miljoonaa euroa.
Osavuosikatsauksen mukaan rahoitusmarkkinoiden epävarmuus voi vaikuttaa heikentävästi talouden luottamukseen ja sitä kautta Componentan komponenttien kysyntään. Yhtiö odottaa kysynnän kuitenkin säilyvän loppuvuonna tyydyttävänä raskaissa ajoneuvoissa ja hyvänä kaivosteollisuuskoneissa.
Rakennuskoneiden kysynnän yhtiö uskoo jatkavan kasvuaan kehittyvissä maissa. Maatalouskoneiden loppuvuoden kysynnän arvioidaan säilyvän hyvänä maataloustuotteiden kohonneiden hintojen vuoksi ja Venäjän markkinoiden positiivisen kehityksen ansiosta.
Euroopan autoteollisuuden markkinakehityksen Componenta odottaa heikentyvän loppuvuonna. Alumiinivanteiden kysynnän ennakoidaan kuitenkin jatkuvan suotuisana.

















Kommentit (2)