Peugeot vähentää työvoimaa
Euroopan toiseksi suurin autonvalmistaja, ranskalainen PSA Peugeot Citroen aikoo vähentää työvoimaa ja tiivistää kolmivuotista säästöohjelmaansa turvatakseen kannattavuutensa säilymistä Euroopan ollessa ehkä painumassa uuteen taantumaan.
Näin sanoi Peugeotin toimitusjohtaja Philippe Varin tänään Frankfurtin automessuilla.
– Kululeikkauksia ei ole ilman henkilöstövähennyksiä. Euroopalla on edessään heikon kasvun kausi tai jopa taantuma, Varin sanoi tarkentamatta työpaikkojen vähennyssuunnitelmia.
Varinin mukaan yhtiö harkitsee lisäksi Parisin pohjoispuolella sijaitsevan Aulnayn-tuotantolaitoksensa sulkemista, ellei sen kotimaan toimintojen kilpailukyky parane.
Peugeot tavoitteena on ollut vuosina 2010–2012 saavuttaa 3,7 miljardin euron tulojen lisäys puoliksi kululeikkauksilla ja puoliksi myyntiä kasvattamalla. Nyt säästöjen osuutta on Varinin mukaan kasvatettava, koska autojen kysyntä ja hinnat laskevat.
Varin kuitenkin toisti tälle vuodelle antamansa tulosohjauksen, jonka mukaan kuluvan vuoden liikevoitto on viimevuotista 1,8 miljardia euroa suurempi.












