Konecranesin tulos parani ja tilauskanta on kunnossa
– Voimme olla tyytyväisiä liikevaihtomme kasvuun ja erityisesti siihen, että tilauskantamme on nyt 43,2 prosenttia vahvempi kuin vuosi sitten toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo osavuosikatauksessa.
Hänen mukaansa tuloksen kasvua hidastavat kuitenkin tiukka hintakilpailu, kustannusinflaatio ja teknologia- ja it-panostukset.
Koko vuoden ohjeistuksensa Konecranes on pitänyt ennallaan. Yhtiö odottaa yhä liikevaihtonsa ja liikevoittonsa paranevan tänä vuonna.
Liikevaihtoa Konecranes teki huhti–kesäkuussa 460 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 22 prosenttia viime vuodesta. Laitteissa liikevaihto kasvoi 30 prosenttia ja kunnossapidossa 11 prosenttia.
Liikevoitto ilman uudelleenjärjestelykuluja parani 25,1 miljoonaan euroon 20,7 miljoonasta eurosta. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli 5,5 prosenttia.
Tulos ennen veroja parani 22,0 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 20,8 miljoonasta eurosta. Tulos jäi analyytikko-odotuksia heikommaksi. Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin mediaaniennusteen perusteella odottaneet 32,3 miljoonan euron tulosta. Ennusteet vaihtelivat 28,0–39,8 miljoonan euron haarukassa.
Osakekohtainen tulos parani hieman eli 0,26 euroon 0,25 eurosta.
Uusia tilauksia Konecranes sai huhti–kesäkuussa 453 miljoonan euron arvosta. Kasvua viime vuodesta on runsaat 24 prosenttia. Yhtiön tilauskanta oli kesäkuun lopussa 981 miljoonaa euroa, 43 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Laitetilaukset kasvoivat 35 prosenttia ja kunnossapidon tilaukset 17 prosenttia vuodentakaisesta.













