Metson tulos parani selvästi
Metson tulos ennen veroja yli kaksinkertaistui tammi–maaliskuussa 107 miljoonaan euroon 43 miljoonasta eurosta.
Tulos oli parempi kuin analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin ennusteessa odottaneet.
Ennusteen mediaani eli keskimmäinen arvio oli 94,5 miljoonaa euroa. Ennusteet vaihtelivat 82,3 miljoonasta eurosta 140,0 miljoonaan euroon.Osakekohtainen tulos nousi 0,49 euroon 0,20 eurosta.
Liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajasta 23 prosenttia 1,4 miljardiin euroon. Palveluliiketoiminnan liikevaihto oli 47 prosenttia konsernin liikevaihdosta.
Liikevoitto paisui 112,9 miljoonaan euroon 69,5 miljoonasta eurosta.
Yhtiö sai uusia tilauksia alkuvuonna noin 1,8 miljardin euron arvosta eli 35 prosenttia enemmän kuin vertailukautena. Potista oli palveluliiketoiminnan tilauksia 848 miljoonaa euroa. Tilauskanta oli kauden lopussa 4,3 miljardia euroa eli 16 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Metso muutti viime viikolla arviotaan tämän vuoden tuloskehityksestä. Yhtiö uskoo, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin 15 prosenttia ja kannattavuus paranee viime vuodesta. Yhtiö korotti liikevaihtoarviotaan, sillä aiemmin se ennakoi liikevaihdon kasvavan yli 10 prosenttia.

















Kommentit (3)
Niin monet yhtiöt pelastanut BRICS se vaan porskuttaa eteenpäin.
Mitä tekee kupla-uunola?
Ei mitään vaan vajoaa afrikan tasolle velkoineen.
Valmet
Valmet
Tuossa sekametsässä vain se vanha Valmet on enemmän sitä puujalkaista painolastia muiden sektoreiden kiskoessa vanhusta perässään...