Etteplan tuplasi tuloksensa loppuvuonna

Teollisuustekniikan suunnitteluyhtiö Etteplanin tulos kaksinkertaistui loka–joulukuussa. Yhtiön liikevaihto kasvoi yli 17 prosenttia suunnittelupalvelujen kysynnän paranemisen ansiosta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.2.2011 09:27
Kommentit 1

Etteplan ennakoi, että tänä vuonna liikevaihto ja liikevoitto kasvavat viimevuotisesta.

Yhtiön hallitus esittää, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,10 euroa, kun vuodelta 2009 osinko oli 0,04 euroa.

05:13Osake
-2,72 %
2,50
-0,07

Etteplanin tulos ennen veroja oli loka–joulukuussa 2,0 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan se oli 1,0 miljoonaa euroa. Jatkuvien toimien liikevaihto suureni 30,1 miljoonaan euroon 25,6 miljoonasta eurosta.

Liikevoitto kipusi 50 prosenttia 1,9 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos kolminkertaistui 0,06 euroon.

Taloustiedot

Etteplanin tuotteiden ja palveluiden kysynnän elpyminen kiihtyi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Koko vuoden tulosta paransivat myös liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt sekä säästöt.

Vuositulos ennen veroja oli 5,8 miljoonaa euroa, kun vuonna 2009 yhtiö teki 4,3 miljoonan euron tappion. Koko vuoden liikevaihto kasvoi 104,8 miljoonaan euroon 98,7 miljoonasta eurosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

 – Voimme olla verrattain tyytyväisiä viime vuoden saavutukseen. Vuonna 2009 aloitetut ja viime keväänä loppuun saatetut sopeuttamistoimet näkyivät toimintojen tehostumisena ja liikevoittomme parani merkittävästi, toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

Hänen mukaansa liiketoiminnan rahavirta jäi edelleen alhaiseksi viimeisen neljänneksen voimakkaan kasvun aiheuttaman käyttöpääoman kasvun takia.

Etteplan pitää kone- ja laitevalmistajien markkinanäkymiä myönteisinä. Sen mukaan asiakkaiden tilauskantojen kehitys suurentaa nopeasti yhtiön liikevaihtoa.

– Etteplan on asemoitunut hyvin suunnittelupalvelujen kysynnän kasvuun ja kykenemme kasvattamaan suunnittelukapasiteettiamme ilman mainittavaa kiinteiden kulujen lisäystä, Hyytiäinen arvioi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Kaikkien as oy:en pyydetään ripeästi peittämään ikkunat polyuretaanilevyllä sisältyäpäin. Näin saamme k-kertoimet kohdalleen ja energiankulutus laskee roimasti.
Uusi innovaatio pelastaa suomen hiilijalanjäljen.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949