Koneen Alahuhta: Viime vuoden suoritus vahva

Tänään parantuneen tuloksen esitelleen hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta kertoo olevansa tyytyväinen viime vuoden kehitykseen, joka luo pohjaa myös liiketoiminnan jatkolle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.1.2011 13:07
Kommentit 7

– Vuonna 2010 suorituksemme oli vahva läpi koko vuoden, ja olen hyvin tyytyväinen tuloksiimme haastavassa toimintaympäristössä. Sekä liikevoittomme että rahavirtamme olivat jälleen ennätystasolla, ja tilausten kasvu loppuvuodesta oli rohkaisevaa, Alahuhta sanoo tulostiedotteessa ja kiittää henkilöstöä.

– Kehityksemme oli hyvää monella alueella. Tuotteidemme ja toimintamme laatu ja tuottavuutemme paranivat, ja jatkoimme hyvää etenemistämme Aasian ja Tyynenmeren markkinoilla. Olen myös tyytyväinen pitkälle aikavälille asettamamme 14 prosentin liikevoittotavoitteen saavuttamisesta. Viime vuosien systemaattinen kehitystyömme mahdollisti tämän tavoitteen saavuttamisen.

05:13Osake
-0,09 %
45,41
-0,04

Alahuhdan mukaan liikevoiton parannukseen viime vuonna vaikuttivat myös ulkoiset tekijät, kuten valuuttojen muuntokurssit ja suotuisat ostohinnat.

– Toimintaympäristömme on edelleen vaihteleva. Aasian ja Tyynenmeren alueen myönteinen kehitys jatkuu. EMEA-alueella ja Amerikassa on edelleen epävarmuutta, mutta trendi näilläkin alueilla näyttää jonkin verran positiivisemmalta, Alahuhta sanoo.

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKone osti hissiyhtiön USA:sta (4.7.2011 08:54)
YrityksetKone
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Varutukaa Koneen jättiosinkoihin. Lisäosinkoksi veikataan syksyksyyn mennessä euroa ja perusosinkoksi kahta euroa. Osakkeen target 45 euroa.
Osinkot hyvät!
Huono 0
Ei ole ollut Koneen tapana jakaa kaikkia voittorahoja maailmalle. Enemmän on kiinnostanut kannattavuuden parantaminen sekä liikevaihdon lisääminen, esim yritysostoilla.
Historiaa seurannut
Huono 0
Sijoittajan märkä uni toteutumassa keväällä? Nyt ruuvit kireälle ja varatukaa pikkuhiljaa nouseviin kursseihin.
Markkinat elää idässä ja lännessä.
Huono 0
Jos Koneen suotuisat säät jatkuvat euron mukana on target nostettava 47 euroon. Jos osinko maltillinen kurssi nousee 50 euron kipurajoille.
Sijoittaja
Huono 0
Kurssit ponkaisemassa uudelle tasolleen. Metsästästäjät ampuvat tussarit sarjatulella ja kaminat kuumina osakeralli alkaa.
Halvatun Pakana
Huono 0
Miksei tama mies ole Nokian toimitusjohtaja?
Copy, copy
Huono 0
Miksei tama mies ole Nokian toimitusjohtaja?

Koneen uutuus Nanohissi Marsiin yllättää kaikki!
Hissimies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949